Martti Ahtisaaren Kosovo-suunnitelman kohtalon avaimet ovat Venäjän käsissä. Mikään ratkaisu asiassa ei ole helppo, mutta suunnitelman kaataminen synnyttäisi varmimmin uuden kriisin.
Martti Ahtisaari on esitellyt Kosovo-suunnitelmansa YK:n turvallisuusneuvostolle. Siellä ei kuultu enää mitään, mitä ei olisi aiemmin tiedetty. Jos maat niin tahtoisivat, Ahtisaaren suunnitelmaan olisi voitu ottaa kantaa saman tien. Diplomaatit ovat olleet täysin selvillä siitä, mitä se sisältää.
Mutta mitään pikaratkaisuja ei tehdä, vaan edessä ovat viikkojen vaikeat neuvottelut. Jos ne päätyvät takalukkoon, Euroopalla on käsissään iso ongelma. Kosovon albaanit julistavat alueensa todennäköisesti joka tapauksessa itsenäiseksi, ja silloin muiden on otettava siihen tilanteeseen kantaa.
Myös Ahtisaaren suunnitelma antaa Kosovolle tosiasiallisen itsenäisyyden. Iso ero on siinä, onko kehitys hallittu vai hallitsematon. Se voi merkitä myös eroa alueella sodan ja rauhan välillä. Pelissä on todella paljon.
Serbit eivät hyväksy Kosovon irtautumista missään muodossa, eikä Kosovon albaaneille kelpaa mikään muu kuin itsenäisyys. Tämä lähtökohta on koko ajan muuttumaton, ja se myös tarkoittaa, että serbit kokevat itsensä häviäjiksi, jos ratkaisu ajetaan läpi.
Diplomatian haasteena on siis saada serbit mukautumaan suunnitelmaan, vaikka he eivät sitä hyväksyisi. Siihen tarvitaan ennen muuta Venäjää.
Ahtisaaren suunnitelmasta tähän asti käytetyt puheenvuorot eivät paljon paina. Serbian rooliin kuuluu olla jyrkän kielteinen, ja Venäjän rooliin kuuluu myötäillä sitä. Jatkossa ratkaisevaa on, mitä neuvotteluissa kulissien takana tapahtuu. Siinä kokonaisuudessa kyse ei enää ole vain Kosovosta, vaan laajemmin Venäjän ja lännen suhteista. Toki lähtökohta on harvinainen: Kosovo on ollut kiistaton osa Serbiaa, eikä valtioita hevin tällä tavoin hajoteta.
Yhdysvallat on selvästi Ahtisaaren linjausten takana. EU on jakaantunut. Enemmistö tukee Ahtisaarta, mutta Espanja, Slovakia ja Kreikka ovat epäilevällä kannalla. Venäjälle tärkeää ei ole vain slaavisukulaisten eli serbien tukeminen, vaan se pohtii Kosovon itsenäistymisen vaikutuksista omilla lähialueillaan. Siellä on liuta alueita, joiden asema on epämääräinen.
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa kaupankäyntiä, jossa Kosovo on vain yksi pelinappula. On todennäköistä, että kaikki asiat eivät edes tule julkisuuteen.
Ahtisaari näyttää panneen peliin kaiken kokemuksensa. Koska osapuolten sovinto ei lähtökohtaisesti ole mahdollinen, ratkaisua on haettava toisin. On luotava olosuhteet, joissa väistämätön voi tapahtua, mutta kontrolloidusti. Se taas edellyttää loppuvaiheessaan sekä monimutkaista että hyvin kireälle vedettyä diplomatiaa.
Riitaisuus kuuluu asiaan. On täysin mahdollista, että sovitteluratkaisu vielä kaatuu. Silti Ahtisaari on kyennyt luomaan ota tai jätä -tilanteen, jossa sopimuksen hylkäämisen hinta olisi todella korkea.
Itse asiassa meneillään on mestarillinen diplomaattinen näytös. Ahtisaari on ohjaillut kaiken kohti omaa henkistä kotipesäänsä, YK:ta, ja virittänyt sinne aidon mahdollisuuden Kosovon tilanteen ratkaisuun. Enää pitäisi saada Venäjä ja sen kautta Serbia nielemään asia, jota ne eivät halua hyväksyä. Se on tehtävä väkisin ja vaikeuksien kautta, mutta mahdotonta se ei ole.
Tämä on diplomaattista vaihtokauppaa, ja Venäjä tahtoo ison hyvityksen. Viimeiset kortit ovat katsomatta, mutta ilman Ahtisaarta ei tässä oltaisi.