Kosovon albaani- ja serbilapsilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin asuinpaikka. Heidät erottaa etnisyys, kieli, uskonto ja kulttuuri. He ovat eri mieltä myös siitä, kuka oli lähimenneisyydessä sankari ja kuka uhri.
Viisi kahdeksasluokkalaista serbikoululaista pelaa lentopalloa Sveti Savan koulun jumppasalissa Bresjen kylässä Kosovo Poljessa.
Kun 26-vuotias opettaja Srdan osallistuu peliin, verkon kummallakin puolella on kolme pelaajaa.
"Eihän tästä kunnon peliä synny", Srdan myöntää ja pohtii hetken kysymystä, voisiko serbi- ja albaanilasten liikuntatunnit yhdistää. "Ehkä, jos koulun johto ja lasten vanhemmat sen sallisivat."
Kun aamupäivä vaihtuu iltapäiväksi, Sveti Savan serbikoulu muuttuu Selman Rizan sivukouluksi, ja luokat täyttyvät albaanilapsista.
Lapset käyvät koulua kahdessa vuorossa. Aamupäivisin pulpeteissa istuvat serbit ja romanit, iltapäivällä taas albaanit ja ashkalit, jotka ovat albaniaa puhuvia romaneja.
Kummallakin ryhmällä on omat opettajat ja oma opetusohjelma. Serbilasten opetusta valvoo käytännössä emo-Serbia, albaanien opetusta taas Kosovon oma opetusministeriö. Vuoronvaihdon välissä on tunti, eivätkä lapset tapaa toisiaan
Selman Riza on pää- ja sivurakennuksineen lähes 2 000 oppilaan koulu, ja pääkoulussa opetusta annetaan kolmessa vuorossa. Sveti Savassa on vajaat sata serbioppilasta sekä romania.
Albaanikoulun rehtoriSahit Dragusha vakuuttaa, ettei koulussa ole etnisiä ongelmia, ja että myös opettajien välit ovat hyvät.
Ainakaan päivittäistä opettajien kanssakäyminen ei voi olla, sillä albaanirehtori ei osaa sanoa, millaisia peruseroja on opetussuunnitelmissa.
Koulun kaksi serbirehtoria kieltäytyvät haastattelusta. Taustalla on paitsi pelko tulevaisuudesta myös halu varmistella työpaikka, sillä Serbian hallinnossa on odotettavissa henkilövaihdoksia vaalien jäljiltä.
Sahit Dragusha ei usko, että presidentti Martti Ahtisaaren suunnitelmat Kosovon tulevaisuudesta muuttaisivat koululaitosta Kosovossa. Noin kahden miljoonan asukkaan Kosovossa on yli tuhat koulua ja lähes neljännes väestöstä on oppivelvollisuusikäisiä.
"Jatkamme kuten ennenkin. Pyrimme muuttamaan opetustapaa eurooppalaiseksi ja siirtymään opettajakeskeisyydestä oppilaskeskeisyyteen", Dragusha sanoo.
Sveti Savan koulun tai Selman Rizan sivukoulun rakennus on pienoiskuva Kosovon lähihistoriasta. Alun perin se oli albaanikoulu, mutta kun Slobodan Milosevic kumosi Kosovon autonomian 1989, albaanit joutuivat jättämään sen serbeille.
Vuosien 1989-99 sota teki koulusta pakolaiskeskuksen ja sinne sijoittui myös Serbian Punainen Risti. Kevään 2004 mellakoissa koulu poltettiin. Kosovoa hallinnoiva YK:n alainen Unmik vastasi rakennuksen peruskorjauksesta ja valvoo edelleen koulun toimintaa.
"Jo kielimuuri tekee mahdottomaksi toimimisen puhtaasti monietnisyyden pohjalta. Pyrimme kuitenkin lisäämään lasten yhteistä toimintaa esimerkiksi liikunnassa", sanoo koulun kansainvälinen rehtori Streffen Felbrich.
Tehtävä ei ole helppo. Sodan ja väkivallan arvet eivät ole umpeutuneet lastenkaan mielissä. Albaaneille kyse oli vapaussodasta, serbit katsovat taas puolustaneensa kansakuntansa synnyinkehtoa.
"En halua käydä koulua albaanien kanssa, hehän ovat vihollisiamme", sanoo serbi Diana, 14, spontaanisti liikunnanopettajan rynnätessä keskeyttämään tytön puheenvuoron.
Opettajan mielestä lapset eivät saisi puhua etnisiin väleihin liittyvistä asioista.
"En minäkään (albaanien kanssa)", sanoo samanikäinen Stefan, joka kertoo pitävänsä erityisesti historiasta. Hän kertoo ihailevansa Karadjordje Petrovicia, joka johti serbien kansannousua turkkilaisia vastaan 1800-luvun alussa.