Ali Karjalaisen ohjastaman kaivinkoneen kauha kuoputtelee, nostelee ja siirtelee kiviä vähävetisen kosken niskalla Simon Ylikärpässä. Viimeiset seitsemän kesää jokia kunnostellut Karjalainen tietää, miten päin kivet koskeen asetellaan.
"Mahdollisimman luonnonmukaista jälkeä tässä yritetään saada aikaiseksi", hän tuumaa.
Simojoen koskikunnostusten käytännön töistä vastaava suunnittelija Eero Hiltunen huomauttaa, että kosken koluaminen uuteen asentoon vaatii konemieheltä myös visuaalista silmää ja malttia. Lapin ympäristökeskus teettää kunnostukset.
"Tämä on ainoa maan rajojen sisällä sijaitseva lohijoki, jossa on oma alkuperäinen luonnonvarainen lohikanta. Suomen mittapuun mukaan siis tärkeä joki, jossa ei olisi periaatteessa varaa opetella näitä hommia", Hiltunen huomauttaa.
Karjalaisen kone pyörähtelee yllättävän ketterän näköisesti Väärä-Valajan koskessa ja vesittää kuiviksi käyneitä soraikkoja. Joki on tällä kohtaa kapea ja liki yli käveltävä. Koskellakaan ei ole kokoa, ja homma on nopeasti hoidettu. Suvannossakin alkaa vesi nousta.
Hiltusen mukaan joenpohja on erinomaista lohentuotantoon. Sieltä löytyy hienompaa aineista ja lohen kaipaamaa reilun nyrkinkokoista kivenmökyrää. "Tällaista pohjaa saisi olla enemmänkin."
Vuosikymmeniä sitten joki pillaroitiin tukinuitolle sopivaksi. Nyt otetaan taka-askelia, ja palautellaan koskia kuningaskalan ja muidenkin evällisten kutualueiksi. Toisista joista on opittu, että harjukset ovat keränneet kunnostamisista suurimman potin.
Hiltunen muistuttaa, ettei kyse ole varsinaisesta ennallistamisesta, vaan nimenomaan kunnostamisesta. Luonnonmukaisuus ja maisemaan istuvuus ovat toki tähtäimessä. Pienillä koskilla selvitään vähäisillä murikoiden liikuttelulla, kun suuremmissa koskissa massojen siirtely on jo töisevämpi työ.
Simojoen koskikunnostukset alkoivat 2002, ja tällä erää loppusuora on meneillään. Syksyyn mennessä päästäneen kokonaistavoitteeseen, noin 130 hehtaariin. Hiltunen laskeskelee, että 115 hehtaaria hoideltu. "Vielä pitäisi käsitellä vajaat 20 hehtaaria." Simojoen yli sadasta koskesta noin kaksi kolmannesta tulee kunnostetuksi.
Varsinkin alajuoksulla merkittäviin kutukoskiin ei kajota. Urakassa on keskitytty paljolti siihen, että saataisiin uusia kutualueita lohille. Simojoki on siitä poikkeuksellinen lohijoki, että luonnontuotanto on kasautunut keskijuoksulle.
Haaveena on saada myös hilattua tuotantoalueita jokivartta ylöspäin. Väärä-Vajalan koski noin 50 kilometriä Simon keskustasta ylöspäin on jo reuna-alueella. "Tämän alueen koskia ei ole vielä pidetty erityisen merkittävinä lisääntymisalueina."
Kuluva kesä on ollut kuiva ja Simojoen vesi on ollut paikallistenkin mukaan hämmästyttävän alhaalla. Kunnostamistöitä vähävetisyys on edistänyt, eikä luppopäiviä ole kertynyt.
Mutta matkailukalastajia räköttävä kuivuus ei miellytä.
"Lohta on noussut jokeen samaan tapaan kuin aiempina vuosina, mutta saalista on tullut aika heikosti. Kun vettä on vähän ja se on lämmintä, lohet jurovat paikallaan. Mutta tilanne piristyy sateiden myötä, kun lohet nytkähtävät taas liikkeelle", Hiltunen tietää.
Kymmenen vuotta ympäristökeskuksen jokikunnostuksia tehneellä Hiltusella on erityissuhde Simojokeen. Kotikunnan kotijokea kohtaan tuntee luonnollista lukkarinrakkautta, ja sen lohikannan tulevaisuus huolettaa. Tällä hetkellä näyttää menevän kohtalaisesti: keskimäärin vajaat 50 000 smolttia lähtee vuosittain merivaellukselle.
"En ole kuitenkaan vielä tyytyväinen. Tuo määrä pitäisi pysyvästi tuplata niin, että 50 000 olisi huonon vuoden tulos."
Hiltunen uskoo, että kunnostuksilla kutualueet laajenevat ja tuotanto kasvaa. Siitä on olemassa jo viitteitä, vaikka varsinaisia selvityksiä ei olekaan toistaiseksi ehditty tehdä. Uhkana on merikalastuksen rajoitusten lieventäminen.
"Lievennyslinja kalastuspolitiikassa ei käy käsi kädessä työmme kanssa, Hiltunen harmittelee.