Koski on Kuk­ko­lan kylän elämä

Seppo Seppälä tasapainoilee korkealla renkulla ja nostelee Tornionjoesta nahkiaismertojaan. Jalkojen juuressa pärskii Kukkolankoski vähävetisenäkin voimaa uhkuen, mutta se ei 50 vuotta koskella kulkeneen miehen polvia notkauta.

Nahkiaiset eivät ole vielä nousseet Tornionjokeen. Seppo Seppälä on käynyt kuitenkin päivittäin tyhjentämässä ja puhdistamassa mertansa.
Nahkiaiset eivät ole vielä nousseet Tornionjokeen. Seppo Seppälä on käynyt kuitenkin päivittäin tyhjentämässä ja puhdistamassa mertansa.

Seppo Seppälä tasapainoilee korkealla renkulla ja nostelee Tornionjoesta nahkiaismertojaan. Jalkojen juuressa pärskii Kukkolankoski vähävetisenäkin voimaa uhkuen, mutta se ei 50 vuotta koskella kulkeneen miehen polvia notkauta.

Pahan taudin koski kuitenkin on Seppälään tartuttanut, kuten muihinkin Kukkolan miehiin: Joelta ei voi olla kesällä päivääkään pois. Kosken pauhu on viehkoimmankin seireenin laulua houkuttelevampi eikä antautuminen vaivaa paranna. Ihan päinvastoin. Hinku sen kun kasvaa.



Kosken kutsuhuuto
ei ole katteeton


Kosken kutsuhuuto ei ole silti ollut koskaan katteeton. Ensimmäiset miehenpuolet tulivat jo historian hämärissä kalastusvehkeineen kosken kuohuja ihmettelemään ja juurtuivat jokitörmälle. Sadat vuodet siika ja lohi pitivät kylän hyvissä hengissä ja miehet ikuisella liikekannalla. Ja samalla tavalla isännät yhä kauhovat pitkävartisilla lipoillaan vettä kuin summamutikassa ja turistien ihmetykseksi nostavat silloin tällöin kirkaskylkisen kalan, joskus useammankin yhdellä kertaa.

Lohen lippoamisen valtio kielsi parikymmentä vuotta sitten, mutta mateita nousee talvella jään alta pilvin pimein ja myös nahkiaisen pyynti jatkuu talvikeleille. Nostipa äsken joku myös omaksi ällistyksekseen usean kilon painoisen lahnankin. Seppo Seppälä lunasti huutokaupasta nahkiaistenpyyntipaikan, jonka jo etukäteen tiesi olevan kehnoimmasta päästä. Ei nahkiainen silti ole vielä kenellekään näyttäytynyt. Seppäläkin joutuu kopistelemaan yhdeksästä merrastaan sellaisen siianpoikasmäärän, ettei koskaan. "Kuin olisi nuotalla vetänyt", hän ihmettelee.

Viime vuonna nahkiaissaaliit olivat parhaasta päästä. Seppälän runsain päiväsaalis oli 12 kiloa, mutta koko kauden saaliin uteleminen on sama kuin kyselisi elukoiden määrää pohjoisen poromieheltä. Molemmin puolin puutahan niitä on.



Kesän kelit liian
kirkkaat ja kuumat


Lippoajien siikasaaliista ei ole tänä kesänä suuriksi sankaritarinoiksi. Päivittäin on saatu 50-300 kalaa.

Koski-isäntä Juhani Hannun tilasto kertoo keskimääräiseksi lukumääräksi sata, ja kausi loppuu jo pikapuoliin. Joki on ollut sateiden puuttuessa vähävetinen ja kesän kelit kalastukselle liian kirkkaat ja kuumat. Suurimman syyn niukkuudelle Kukkolan miehet näkevät kuitenkin merellä, jossa Tornion väylää ruopataan 9-metriseksi.

"Vesi on niin sakeaa, ettei siika osaa nousta", Hannu uskoo. Hänen mukaansa myös hylkeet ovat nyt tulleet poikkeuksellisen lähelle jokisuuta ja ruoan perässä hyljekin kulkee.

Liikkuva kala osaa väistää lippoa, mutta Kukkolan miehet ovat vuosikymmenten mittaan oppineet tuntemaan kaikki ne kivenkolot ja muut suojapaikat, joihin ankaraan vastavirtaan ponnistelevat siiat pysähtyvät vetämään henkeä. Esa Heikkilä pistäytyy renkun päässä ja vetäisee lipolla muutaman kerran alavirtaan. Menee vain hetki, kun lipossa sätkii yhtä aikaa kolme siikapoikaa. Ja sitten eikun tauolle, jotta pysäkki ehtii taas täyttyä.

On Ossi Ylinärän vuoro tarttua lipon varteen. Hän sujauttaa siimasta kudotun pussin näkymättömiin Ahdin valtakuntaan ja tekee ensi pistolla päivän pohjat. Viisi kalaa samaan lippoon.