Oulu 528 vuorokautta. 528 kipeää, pitkää ja koskettavaa vuorokautta.
Mutta pitkä odotus palkitaan torstaina Lappeenrannassa parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Jari Viuhkola on taas liigakiekkoilija. Yli 17 kuukauden taistelun jälkeen.
Selkäkivut olivat vaivanneet miestä jo vuosia, mutta keväällä 2010 koko kauheus räjähti päälle: selän krooninen tulehdustila teki olon yhä kipeämmäksi ja kipeämmäksi.
”Halu kaukaloon oli koko ajan kova, ja olihan se taistelua, kun jokaiseen peliin yritettiin parsia mies kasaan”, Viuhkola muistaa.
Lopulta seinä tuli vastaan. Entisen elämän viimeiseksi julkiseksi esitykseksi jäi 5. puolivälieräottelu Jyväskylässä 5.4. 2010. Maratonpeli, jonka Pavel Rosa ratkaisi Kärpille.
”Jätin ottelun kesken. Kipu olisi läsnä 24/7, eikä se lähtenyt lainkaan paranemaan.”
Mies oletti, että kuntoutus ja lepo auttaisivat niin, että syksyllä odottaisi paluu kaukaloon, mutta bakteerit päättivät toisin. Koko kesä oli kauhea, eivätkä kivut rajoittuneet pelkästään selkään vaan ne säteilevät myös muualle keskivartaloon kuten lantion seudulle ja lonkkiin.
Kipu on käytännössä koko ajan läsnä.
”Tuli mieleen, pelaanko enää ikinä. Niin vaikeaa se oli. Ajattelin, että tekisin mitä vain, että pääsisin takaisin kuntoon.”
Selkeä hyppäys parempaan tapahtui vasta puoli vuotta myöhemmin marraskuussa, kun uudet lääkkeet alkoivat purra. Erityiskiitokset Viuhkola ojentaa fysiatrian professori Jaro Karppisen johtamalle tiimille, jossa fysioterapiasta huolehtivat Pekka Anttila ja Ari Korkala ODL:stä.
”Vaikka selkä alkoi tuntua siviilissä hyvältä, en siinä vaiheessa edes uskaltanut miettiä uran jatkumista, kun kroppa kuitenkin oli mennyt aika pehmeäksi.”
Mutta kivun koordinaatit alkoivat kadota kokonaan. Hän sai siihen saumaan parhaan mahdollisen joululahjan, ja Viuhkolan perheessä ilo oli ylimmillään.
”Muistan, että sain viettää täysin kivuttoman joulun, mutta usko peliuran jatkumisesta oli edelleen koetuksella.”
Helmikuussa 2011 Viuhkolalle ja hänen ”parantajatiimilleen” vahvistui tunne, että kärppäikoni voisi aloittaa kevyen harjoittelun.
”Uusi jakso alkoi pohjalta. Tuntui pöljältä opetella kaikki alusta. Jäällä tuli tilanteita, että näin sen olen aina tehnyt, mutta miksi nyt en osaa.”
Kova työ palkitsi tekijänsä.
”Edistyminen oli siinä vaiheessa ihmeellisen nopeaa.”
Huhtikuun lopulla aurinko paistoi kirkkaasti. Viuhkola, 31, allekirjoitti Kärppien kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Miehen ympärillä kuolasi kärkkyjiä myös Oulun ulkopuolelta.
”Yhteisymmärrys löytyi nopeasti. Kärpät on minulle henkinen koti ja merkitsee minulle paljon. Seura on aina tukenut huonoilla hetkillä.”
Nyt suuri yleisö odottaa Viuhkolalta heti samoja sankaritekoja kuin kultaisina vuosina. Visio ei liene realistinen.
”Lähden nöyränä liikkeelle, en vilkuile taakse, vaan elän tätä päivää ja katselen toiveikkaasti kevättalveen, josko silloin olisin samassa kunnossa kuin 3–4 vuotta sitten.”
Olet varmaankin Karppisen ryhmälle kahvit velkaa?
”Paljon enemmän. Kiitollisena mietin, kuin heillä oli niin suuri halu auttaa melkeinpä talkoohengessä.”
Silmät huippu-urheilijana ja Kärppien pelaajana ovat avautuneet uudella tavalla.
”Nyt tiedän, miksi pelaan jääkiekkoa. En tee tätä rahan vuoksi, vaan koen tämän etuoikeudeksi. Saa tehdä mahtavassa työilmapiirissä sitä työtä, jota rakastaa.”
Tässä puhuu mies, jonka tunnetila on jo kuin valmiiksi suunnattu lauantain JYP-otteluun.
”Siitä ottelusta tulee ikimuistoinen, koska se tapahtuu kotihallissa ystävien, läheisten ja tuttujen silmien edessä. Haave, jota olen miettinyt yli vuoden, on vihdoinkin totta.”