Nivalan Malisjoen koskipaikka on kauniina kesäpäivänä kuin kesy puro. Pitkän heinikon keskeltä voit nähdä minut. Olen kosken vanha ystävä: Heikkilän vesimylly. Vietän joen seurassa jo kolmatta vuosisataani.
Yksi ikkunoistani ärvöttää irstaasti auki. Täällä kävi joku, eikä hän kohdellut minua hyvin. Ympäristö sentään näyttää siivolta, vaikka nuorisolaumat välillä valtaavat tienoon.
Jokivarren kivien ja ruohottuneen polun päällä on hankala kävellä. Näillä askelmilla ei ole kulkenut vuosikymmeniin kuin muutama koiran ulkoiluttaja. Varhaisempana kävelijänä sen sijaan oli suurmies, itse presidentti Kyösti Kallio.
Minut ostettiin Kallion suvulle vuonna 1895, ja siitä asti olen kuulunut Kallioille, Heikkilän tilaan.
Vaikka politiikka piti Kyösti Kalliota jo 1900-luvun alusta saakka paljolti Etelä-Suomessa, tällainen vanha mylly oli usein hänen mielessään. Presidentin kirjeenvaihdosta käy ilmi, kuinka hän kirjoitti usein myllyä koskevia ohjeita kotipuoleen.
Kallio neuvoi, kuinka minua pitää ehostaa, ja mistä vesi pitää saada kulkemaan. Työmiehet tekivät kuten käskettiin.
Heikkilän tila oli suuri. Peltoa oli paljon ja eläimiä myös. Täällä jauhettiin ruokaa eläimille, pääasiassa kauraa ja ohraa. Virtaus koskessa oli vuolas, ja myllyä pystyttiin käyttämään välillä talvellakin.
Työtä oli yötä päivää. Työmiehille oli oma myllykamari, jota pystyi lämmittämään uunilla. Kamarissa työmies saattoi heittää hetkeksi selälleen ja levätä. Vielä sotavuosien jälkeen täällä jauhettiin viljaa, mutta pian jäin vaille käyttöä. Olin työläs ja vanhanaikainen.
Punavalkoisena karkkina nökötän yhä Malisjoen koskipaikalla. Niin rohkeaksi ei tällainen rassukka mylly heittäydy, että uskaltaisi toivoa enää viljaa jauhettavakseen. Kunhan nyt saisin rauhalliset ja arvokkaat eläkepäivät. «
Kirjallisten dokumenttien lisäksi juttukokonaisuuden lähteinä ovat olleet Anita Niemi (Haapavesi), Outi Huurre (Haapavesi), Mauno Niemelä (Nivala), Unto Virkkula (Nivala), Jouko Kallio (Nivala) ja Sari Alajoki (Kalajoki).