Oulu Vuonna 1910 rakennettua Koskelankylän Valoa ovat vuodet kohdelleet hyvin. Sen ulkokuori on hiukan rapistunut, mutta sisällä palaa ikuinen liekki. Talolle ei ole käynyt kuten niin monelle muulle työväentalolle, joille on väkisin yritetty keksiä käyttöä.
Koskelankylän Valon ovi käy joka päivä. Kaupungin paras tanssilattia on kovassa kulutuksessa: jos siellä ei tanssita, niin sitten saliin rakennetaan vaikka nyrkkeilykehä. Maailman parannus on Valolla jäänyt vähemmälle, mutta ei suinkaan kokonaan unohtunut.
Koskelankylän Valon sinnikkyys on samaa luokkaa kuin Toppilan satamalakon. Vuonna 1970 alkanut työtaistelu jatkuu yhä: periksi ei ole annettu. Koskelankylän Valolla kokoontuneen ammattiosaston satamatyöläisille kävi huonosti, mutta lakolle ei.
Entinen mutta ihan uusi
Valolla on säpinät jatkuvat, joskin toisenlaisina kuin aatteen kultavuosina. Walo ry. on aloittamassa melkoista urakkaa, kun se aikoo peruskorjata kulttuurillisesti ja historiallisesti arvokkaan työväentalon. Rahat arviolta puoli miljoonaa euroa maksavaan remonttiin otetaan rakentamalla yhdistyksen viereiselle tontille asuntoja. Walo ry. ei ole ensimmäistä kertaa rakentamispuuhissa, vaan se omistaa entuudestaan kolme kerrostaloa Koskelassa.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ottaa Koskelankylän Valo satavuotisjuhlien vieraat vastaan vuonna 2010 täysin uusitussa rakennuksessa, joka näyttää silti entiseltä Valon talolta. Sylvianpuiston paikalla on luhti- ja rivitaloja. Puisto ei kuitenkaan häviä mihinkään, vaan siirtyy Valon toiselle puolelle neliölleen saman kokoisena kuin se on nytkin.
Walo ry:n puheenjohtaja Raimo Järvenpää sanoo, että keskustelut kaupungin kanssa etenevät nyt sutjakkaasti. Työväenyhdistys on sitoutunut peruskorjaamaan työväentalon niin, että sen kulttuurilliset ja historialliset arvot säilyvät. Se on ehtona maanvaihtokaupoille.
Vahva pohja aatteelle
Koskelankylän Valo on legenda jo eläessään. Jokainen vähänkin varttuneempi oululainen tietää, mistä puhutaan kun puhutaan Valosta.
Raimo Järvenpää uskoo, että maine johtuu useammasta asiasta. Valo on ollut vuosikaudet suosittu tanssipaikka. Valon Pojat soittivat siellä yhtäjaksoisesti 27 vuotta, kunnes aika teki tehtävänsä. Nyt tanssitaan milloin minkäkin orkesterin tahdissa, mutta levytansseihin ei tyydytä.
Suomen huipulla ollut urheiluseura Koskelankylän Riento järjesti Valolla painikisoja. Riennolla on talolla yhä toimintaa. Valolla toimii tanssikoulu yhdeksättä vuotta, ja eläkeläisjärjestöt viihdyttävät siellä itseään ja toisiaan iltapäivätansseissa. Myös Oulun työväensoittokunta käyttää taloa.
Tälle vuodelle Tarmo on varannut tilat viiteen nyrkkeilymatsiin.
Valo on kiistatta myös vasemmistolaisuuden pesäpaikka. Jotain alueen väestön rakenteesta kertoo se, että vuoden 1976 vaaleissa äänestysalueella SKDL sai 46 prosentin kannatuksen. Neljä vuotta sitten vasemmistoliiton osuus oli vielä lähes 30 prosenttia.
Oulun kunnallispolitiikassa on Koskelankylältä on ollut aina hyvä edustus. Kansanedustajia sieltä on tullut kaksi August Rytkönen ja Martti Korhonen, joka on istunut Paavo Lipposen toisen hallituksen ministerinä.
Vasemmistoaatteen hyvän edustuksen selittää se, että Koskelankylän vieressä on ollut satama, tehdas ja saha.
Varsinainen tarina-aitta
Koskelankylän Valon tapahtumista ja ihmisistä elää lukemattomia tarinoita. Tarinan henkilöt ovat jo enimmäkseen mullan alla, mutta tarinat elävät. Juttuja on ajasta, kun Valo oli saksalaisten majoituspaikkana sekä venäläisten vankileiristä, joka oli Koskelankylän Valon ja radan välissä.
Yhden tarinan mukaan Koskelankylä selvisi Neuvostoliiton lentäjien kylvämästä tuhosta, koska "omia ei haluttu pommittaa".
Koskelankylän Valo koki saman kohtalon kuin moni muukin työväenyhdistys 1930-luvun alussa. Talon oviin lyötiin lankut, ettei aate leviä. Vain vahtimestari asui Valolla, mutta Karppisen Ilmarin keittiötä pidemmälle ei kenelläkään ollut asiaa.
Ajat muuttuvat. Vuonna 2003 Koskelankylän Valolla juhlittiin ministerin 50-vuotispäiviä. Juhlavieraina ei ollut ketä tahansa, vaan herroja ja rouvia Helsingistä asti.
Ennen kaikkea työväenyhdistyksen talo kuuluu silti yhä koskelankyläläisille ja muillekin oululaisille kuten se on aina kuulunut.
Raimo Järvenpää lupaa, että näin on remontin jälkeenkin, vaikka talolle on kustannussyistä pakko saada myös nykyistä kiinteämpää käyttöä.