Eduskunnan turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä teki pitkään työtä kirjatakseen raporttiinsa vain itsestäänselvyyksiä ja entisiä lähtökohtia.
Muuttuvassa maailmassa on sentään jotain, joka on pysyvää. Se on Suomen virallinen turvallisuuspoliittinen ajattelu.
On aiheellista hetki muistella, mitä kaikkea Suomen lähialueilla on tapahtunut sitten 1990-luvun alun, kun ikuisena pidetty Neuvostoliitto otti ja romahti.
Varsovan liitto katosi, kylmä sota loppui. Baltian maat itsenäistyivät Neuvostoliitosta ja lähtivät kohti Euroopan unionia ja Natoa. Venäjän asevoimien kunto ja toimintakyky käytännössä romahtivat kokonaan, kääntyäkseen nyt jälleen nousuun. Itämerestä ja pohjoisista alueista on tullut kansainvälisen energiapelin elintärkeitä valtaväyliä. Ruotsi on arvioinut oman puolustuspolitiikkansa kokonaan uudelleen, luopunut perinteisestä maanpuolustusajattelusta ja samalla tosiasiassa lopettanut yleisen asevelvollisuuden.
Kaikkialla tapahtuu, kaikkialla arvioidaan tilannetta avoimesti uudelleen, kaikkialla reagoidaan muutoksiin - paitsi Suomessa, jossa kerta toisensa jälkeen todetaan, että kaikki on aina ratkaistu parhaalla tavalla.
Eduskunnan turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä kiersi Moskovan ja Brysselin, Tukholman ja Washingtonin, kävi Kajaanissakin, kuuli asiantuntijoita ja väänsi kättä sanamuodoista niin, että raportin jo sovittu julkistuskin venyi viikolla. Tuloksena on yksimielinen ja yllätyksetön teksti, jonka ydinsanomana on kaiken säilyminen nykyisellään.
Se koskee yleistä asevelvollisuutta, puolustusvoimien rahoituksen tasoa, armeijan tehtäviä, Suomen suhdetta Natoon, kansainvälisiä operaatioita sekä kaikkea muutakin. Tämän voi olettaa enteilevän syksyllä annettavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon sisältöä.
On tietysti niin, ettei muutos voi olla itsetarkoitus. Mutta yhtä hyvin voi kysyä, voiko kaikki pysyä aina ennallaan, kun ympäristö koko ajan muuttuu.
Raportin mukaan sodan uhka ei ole todennäköinen ja mahdolliset kriisit liittyvät suuronnettomuuksiin, ilmastoon, ympäristötuhoihin, pandemioihin ja niin edelleen. Samaan aikaan lähtökohtana on pysyminen sotilasliiton ulkopuolella, koko maan puolustus ja yleinen asevelvollisuus, toisin sanoen varustautuminen hyökkäyksen torjuntaan isolla reserviläisarmeijalla.
On olemassa vaara, että se armeija jää poteroihinsa, kun todellisuus menee jo toisaalla.
Tällä menolla ei esimerkiksi todellista Nato-keskustelua pääse syntymään. Kun "Nato-optio" säilyy selonteosta ja vaalikaudesta toiseen, ei koskaan pysähdytä miettimään asiaa oikeasti.
Uusin raportti jättää oudon ulkopuolisen sävyn, ikään kuin mikään ei koskisi oikeasti meitä. Suomellakin on Afganistanissa joukkoja, mutta Naton Afganistan-operaation ilmeisiä vaikeuksia ei pohdita. Tietohyökkäyksistä puhutaan teoreettisella tasolla, sanomatta sanaakaan Viron vaikeuksista vuosi sitten, kun patsaskiista Venäjän kanssa kuumeni. Eikä Venäjän energiatoimituksiin Eurooppaan liity poliittisia ongelmia, koska ongelmat vahingoittaisivat kaikkia.
Miksi puutulliongelma hiertää sitten Suomen suhteita Venäjään, vaikka elämä olisi kaikille helpompaa ilman sitä?
Sotilashistoriassa on liian usein nähty, että pysyminen jääräpäisesti entisissä ajattelumalleissa tietää ongelmia. Uusiin haasteisiin kun ei voi vastata vanhoin opein. Suomi on nyt jämähtämässä juuri tähän. Kyse ei ole Naton jäsenyydestä, vaan paljon laajemminkin kyvystä reagoida uudella tavalla uuteen todellisuuteen.