Neljä aikuista silmäparia tuijottaa tyttölapsen korvaa. "Heiluu se. Aivan selvästi. Heiluu, heiluu."
Seuraavat hetket ovat hiljaisia. Ilmeisesti jokainen kokeilee temppua itsekseen. Ainakaan valokuvaajan korvat eivät liiku.
"Olin kuusivuotias, kun opin taidon", Kellon kiviniemeläinen Mari Rantakokko, 8, kertoo.
Hän laittaa suun tiukasti kiinni, keskittyy ja taas pienet ketjukorvakorut tanssahtelevat.
Joku voi kuvitella temppua helpoksi, mutta vain hetken. Kokeile vaikka. Ei muuten liiku, ei milliäkään. "Äiti ei osaa, eikä isä. Mummo ei osaa, eikä vaari", Mari luettelee onnellisena.
Entä koulukaverit? Pää pyörii kiivaasti. Joku toinen Kiviniemessä? "Ei!"
Kaikista merkillisintä on se, että vaikka kymmenenvuotias isoveli Markus on yrittänyt ja yrittänyt, tilanne perheessä on pysynyt ennallaan.
"Maken korvat eivät vain liiku", Maria naurattaa.
Mari on näyttänyt kavereille ja tietenkin opettajalle, kuinka korvat heiluvat. Opettaja oli sanonut, että vau.
"Korvista kuuluu sellainen jännä narske, kun niitä heiluttaa", Mari paljastaa.
Rantakokon perheessä vietettiin ihan tavallista kesäpäivää, kun taito hoksattiin. Tarkoitus oli aloittaa ruokailu, kunnes Mari pihalta huusi äidilleen, että hänen korvat vaikuttavat heiluvan.
"Höpö, höpö. Ei kenenkään korvat heilu", Maarit Rantakokko muistelee vastanneensa tyttärelleen.
Mari arvelee, ettei taitoa voi toiselle edes opettaa. "Jotenkin niksutetaan pään sisällä näin", hän silti yrittää.
Eriskummallisesta taidosta on ollut paljon iloa. "Kun ei ole muuta tekemistä, heilutan korvia."
Marin paras kaveri on naapurin Laura, joka on samalla luokalla. Lauran kanssa Marilla on muutakin tekemistä. He muun muassa leikkivät Littlest Pet Shopeilla. Jopa Saana, Lauran kolmevuotias pikkusisko, pääsee leikkiin joskus mukaan.
Mari Rantakokko harrastaa myös voimistelua Kellon työväen urheilijoiden Silene-ryhmässä. Koko perheen yhteinen harrastus on laskettelu. Marin isä Ismo Rantakokko on osallistunut kilpailuihinkin. Hän on ollut pyörätuolissa vuodesta 1994 ja laskettelee monoski-kelkalla.
"Isälle en laskettelussa pärjää", Mari vakuuttaa.
Laskettelun jälkeen mennään Muoniossa vaarin luona yleensä kelkkailemaan. Mari on koko porukan innokkain kelkkailija. Hän ei millään malta olla kehaisematta, että "isoveli on yleensä minun kyydissä".
Koulussa Mari tykkää eniten liikunnasta, musiikista ja käsitöistä. "Nyt olen virkkaamassa valkoista pannulappua. Värin sai itse valita."
Liikunnassa erityisesti telinevoimistelu on mieleen. Voimistelussa häntä ihastuttaa aina aluksi musiikki, jonka rytmissä liikkeet mennään.
"Viimein musiikkiin kyllästyy pahanpäiväisesti."
Kahdeksanvuotias tietää jo tarkalleen, miksi aikoo isona. Hänestä tulee lääkäri.
"Voin sitten parantaa isän."
Kesällä Mari, kiviniemeläinen kun on, ui meressä kuin hylje.
"Äiti ei uskalla tulla ollenkaan kylmään veteen, mutta me mennään heti kun jäät ovat sulaneet."
Maarit Rantakokko sanoo suoraan, että joskus veden seassa on ollut vielä jäänpalasia, kun neitokaisen uintireissut ovat päässeet vauhtiin. Helppo uskoa.
Nyt puhutaan tytöstä, joka osaa heiluttaa korviaan.
