Korvavalolaite pääsi taas otsikoihin alkuviikosta, kun laitteen kehittänyt Valkee julkisti uusia tutkimustuloksia. Verkkolehtien uutisten perään ilmestyi totuttuun tapaan pitkä liuta laitetta ja tutkimusta epäileviä ja vähätteleviä kommentteja.
"Naurettavaa huuhaata", "humpuukilaite", "tieteellinen näyttö puuttuu" ja niin edelleen.
Valkee on erikoisessa ja kiusallisessakin tilanteessa. Tuote on markkinoilla, mutta sen toimintaperiaatteen tieteellinen todistaminen on vasta alkuvaiheissa.
Tutkimuksen ja tieteellisen julkaisemisen aikajänteitä tunteville tässä ei ole ihmettelemisen aihetta. Valtavirtatulostenkin julkaisemiseen kuluu helposti vuoden päivät siitä, kun varsinainen tutkimustyö on saatu tehtyä ja kirjoitettua valmiiksi artikkeliksi.
Valkeen tapauksessa ei puhuta valtavirrasta, vaan perinteisiä teorioita haastavasta tutkimuksesta. Sellaisen julki saaminen on aina haastavampaa.
Kaamosmasennuksen kohdalla oman hidasteensa tuo se, että hoidon vaikutuksia on otollista tutkia vain muutamana kuukautena vuodessa.
Valkee on valinnut marssijärjestyksen, jossa kaupallistaminen tuli ensin ja tiede sitten.
Tämä on ymmärrettävää, mutta yhtiössä joudutaan nyt hyväksymään se, että laitteen ja hoidon koko perusidea kyseenalaistetaan vuosien ajan.
Alkuviikon uutisoinnista puuttuivat Valkeen viimeaikaisista tuloksista kiinnostavimmat. Niistä toisessa selvisi, että korvakäytävän kautta annettu kirkasvalo aktivoi aivojen toiminnallisia alueita.
Mikä oleellisinta, tämä oli tehty sokkotestinä. Aineistossa 23 tervettä vapaaehtoista sai kirkasvaloa korvan kautta ja lumeryhmässä 26 tervettä vapaaehtoista luuli saavansa kirkasvaloa.
Tutkimuksen tekohetkellä kuvantamiseen käytetty tila oli pimeä ja koehenkilöiden silmät täysin peitetty, eikä heillä ollut mahdollista tietää kuuluivatko he lume- vai kirkasvaloryhmään.
Ryhmien välille muodostui tilastollisesti merkittävä ero aivoalueiden toiminnassa ja erityisesti näköhavaintojen käsittelyn kannalta keskeisillä alueilla.
Yleisimmissä vastaväitteissä korvavalon tehoa väitetään plaseboksi eli lumevaikutukseksi, ja korvavaloskeptikot ovat säännöllisesti vaatineet satunnaistettuja sokkokokeita. Tässä olisi nyt sellainen.
Toinen tulos liittyi kaamosmasennuksen tunnistamiseen. Magneettikuvauksella osoitettiin, että kaamosmasennus eroaa tavallisen tyyppisestä masennuksesta, samoin kuin terveistä aivoista.
Tästä on saatu julki vertaisarvioitu artikkeli Frontiers in Systems Neuroscience --lehdessä.
Kun lisäksi aiemmista tuloksista tiedetään, että osa aivojen soluista reagoi suoraan valoon, olisi suoranainen ihme, ettei aihetta näillä lähtötiedoilla tutkittaisi enempää.
Mutta tuloksia saadaan hitaasti, se on varmaa.
Masennustutkimuksissa potilas itse arvioi vointinsa muutoksia tähän tarkoitukseen kehitettyjen depressioskaalojen avulla. Jostain syystä myös tämä menettely mielletään epäluotettavaksi. Mutta miten muuten mielialoja ja hoidon vaikutusta voitaisiin mitata?
Korvavalon tapauksessa on tietysti tärkeää järjestää kaksoissokkoutettuja testejä, joissa potilas ja hoitaja eivät tiedä, annetaanko hoitoa vai ei.
Korvavalohoitoa saa ja pitääkin epäillä. Kriittinen suhtautuminen uusiin ideoihin kuuluu tieteen luonteeseen. Nettiuutisten perään suolletussa suunsoitossa on tosin harvemmin kyse rakentavasta kritiikistä.
Kannattaa myös muistaa, että masennuksen hoidon yhteydessä puhutaan suurista rahoista. Masennuksen lääkehoito on isoa bisnestä.
Jos aivojen hoitaminen valolla saa tiedemaailman hyväksynnän, tiedossa on isoja intressiristiriitoja.