Koru ko­ros­taa miehen per­soo­nal­li­suut­ta

Tutkija Juha Saunavaara on niitä miehiä, joiden pukeutumiseen korut eivät ole koskaan kuuluneet. Aikanaan Saunavaara kertoo omistaneensa rippiristin, mutta viime vuosina kellon lisäksi on ollut käytössä ainoastaan solmioneula. Astuminen oululaiseen koruliikkeeseen onkin nuorelle miehelle hyppy tuntemattomaan.

Miehet voivat aloittaa koruihin tutustumisen vaikkapa kesällä, jolloin keveämpi vaatetus jättää koruille tilaa näkyä. Monia Kalevala Korun malleja voivat käyttää sekä naiset että miehet.
Miehet voivat aloittaa koruihin tutustumisen vaikkapa kesällä, jolloin keveämpi vaatetus jättää koruille tilaa näkyä.
Miehet voivat aloittaa koruihin tutustumisen vaikkapa kesällä, jolloin keveämpi vaatetus jättää koruille tilaa näkyä.

Tutkija Juha Saunavaara on niitä miehiä, joiden pukeutumiseen korut eivät ole koskaan kuuluneet. Aikanaan Saunavaara kertoo omistaneensa rippiristin, mutta viime vuosina kellon lisäksi on ollut käytössä ainoastaan solmioneula. Astuminen oululaiseen koruliikkeeseen onkin nuorelle miehelle hyppy tuntemattomaan.

Japanin historiaan erikoistuneen tutkijan silmä tarttuu ensimmäisenä japanilaisia kanji-merkkejä hyödyntäneeseen kaulakoruun. Kultajousi Oy:n tuotepäällikkö Johanna Sippola tarttuu näppärästi Saunavaaran tarjoamaan vihjeeseen ja muistuttaa nuorta miestä siitä, että korut ovat myös miehillä keino korostaa persoonallisuutta. Lisäksi ne piristävät ulkonäköä ja omaa mieltä.

Kanji-korun hentoinen rakenne ei saa Saunavaaraa kuitenkaan innostumaan. Pronssiset Kalevala-korut miellyttävät tutkijanalkua sen sijaan jo enemmän ja korujen kokeilu voi alkaa.

Ranteeseen ja kaulaan sujahtavat muun muassa kevään uutuuksiin kuuluva teräksinen ranneketju ja Kalevala Korun Ratsumies-riipus. Myös kellot ovat ahkerassa kokeilussa, mutta sormukset eivät saa Saunavaaraa kiinnostumaan.

"Sormuksen käyttäminen muuten kuin vihkisormuksena tuntuisi hyvin kummalliselta. Siitä pitäisi maksaa aika paljon, että laittaisin sormuksen vaikkapa peukaloon", Saunavaara miettii.

Myyjä Katri Autio kannustaa nuorta miestä antamaan sormuksille kuitenkin mahdollisuuden. "Monista miehistä esimerkiksi kihlasormus tuntuu aluksi oudolta, mutta sormus tekee itsellensä aina paikan, kun sitä pitää. Nykyään miehet käyttävät sormuksia kaikissa sormissa."

Miehille suunnitellut korut ovat parin viime vuoden aikana ilmestyneet suomalaisten koruliikkeiden valikoimiin. Voidaan puhua jopa uudesta trendistä, jonka tulevaisuus näyttää nousujohteiselta.

Johanna Sippolan mukaan suomalaiset miehet käyttävät tällä hetkellä koruja vähemmän kuin ulkomaalaiset miehet, mutta korujen suosio kasvaa myös meillä koko ajan. Kultajousen Oulun myymälöissä miesten koruja myydään tasaiseen tahtiin.

Tyypillinen koruostaja on trenditietoinen, nuorekas mies. Trendikkyys ei ole kuitenkaan itseisarvo, sillä Katri Aution mukaan moni perussuomalainen mies on päässyt ennakkoluuloistaan kokeiltuaan tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Kello on edelleen myydyin miesten tuote, mutta sen ei tarvitse olla enää perinteinen ajannäyttäjä. Kellokin voi olla koru, joka tuo näyttävästi esiin kantajansa persoonaa.

Nykymies uskaltaa koristautua myös sormuksilla sekä kaula- ja rannekoruilla. Nuorilla miehillä isoimpiin hittituotteisiin kuuluvat korvakorut.

Miesten korutrendi ei saanut Juha Saunavaarasta heti vannoutunutta puolestapuhujaa. Hillityimmät korut miellyttivät kuitenkin nuorukaisen silmää eikä niiden käyttäminen tuntunut hänestä täysin mahdottomalta ajatukselta.

"Jos koruun liittyisi jonkinlainen tunnelataus, sen pitäminen tuntuisi luontevalta. Pelkästään kaunistautumistarkoituksessa en rupeaisi korua kuitenkaan hankkimaan."

Saunavaaran esimerkki osoittaa, ettei koruostoksille uskaltautuvan miehen tarvitse pelätä joutuvansa täydellisen muodonmuutoksen kohteeksi. Trendikorujen ohella miehille löytyykin myös perinteisempiä vaihtoehtoja kuten laatta- ja leijonakoruja.

Juha Saunavaaran kohdalla ensimmäinen askel on otettu, joten ehkäpä nuori historian tutkija löytää tulevaisuudessa tiensä korujen ihmeelliseen maailmaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä