Oulun kaupunginteatteri: Niskavuoren Heta. Ohjaus Sina Kujansuu (vierailija). Lavastus Pentti Valkeasuo (vierailija). Puvut Maiju Veijalainen (vierailija). Koreografia: Milla Korja. Valot Tapio Ilomäki. Rooleissa mm. Tuula Väänänen, Janne Raudaskoski, Antti Launonen, Annina Rokka, Antti Kaarlela, Juha Mylly, Jonna Laukkanen, Merja Pietilä, Mikko Leskelä, Anneli Niskanen, Mirjami Kukkola. Suuri näyttämö 28.9.
Eipä olisi etukäteen arvannut, että Niskavuori vavahduttaa suuren näyttämön kauden käyntiin tällaisella rytinällä, herkkyydellä ja syvällisyydellä.
Vieraileva ohjaaja Sina Kujansuu todistaa Oulussa pätevästi, ettei Niskavuoren Heta ole mikään pölyttynyt opus kirjaston hyllyssä Wuolijoen Hellan kohdalla.
Kujansuu hallitsee kestävän klassikon suuret linjat sekä sävykkäät ihmiskuvat. Hän tuntee Niskavuoren ja niskavuorelaisensa. Tulkinta on vahva ja selkeä.
Ohjaaja panee perinteiset niskavuorelaiset arvot koetukselle ja mökkiläisten hien tiukkumaan.
Eikä Kujansuu ole yksin. Tuula Väänänen Hetana ja Janne Raudaskoski Akustina ottavat mittaa toisistaan niin että niskakarvat nousevat pystyyn.
Eri paria olevan pariskunnan onnen välissä on kolme kapulaa, repivää ja vaikeasti sovitettavaa rajalinjaa: suurtalon tyttären ja rengin, sydämeen kätkettyjen todellisten rakkauksien sekä valkoisen ja punaisen ääripäät.
Yhteen on menty "omasta tahrosta", mutta se ei poista järkiavioliiton nurjuutta. Kätketty rakkaus vetää kumpaakin toisaalle ja pakottaa jäädyttämään sydämensä.
Kukaan ei ole saari, ja siksi kanssakärsijöitä riittää Lemminkäisestä lasten kautta Siipirikkoon.
Hetan identiteettikriisi ei hellitä. Rinnalla Akusti kohoaa arvossa ja nousee kirkkoväärtiksi ja kunnallisneuvokseksi asti. Se on suolaa sosiaalisessa statuksessa alas päin kompastelleen Hetan haavoihin.
Niskavuoren Hetasta ei saa Serranon perhettä, mutta samoja ihmiselämän raadon ja romantiikan keitoksia siinä hämmennetään ja eiköstä yhtä mehukkaasti.
Ympärillä kommentoi värikäs agraariyhteisö ruustinnoineen, rovasteineen ja vallesmanneineen suuna päänä ja tietää mielestään aina paremmin.
Juoruämmät ja syöjättäret ovat mainiosti luonnehdittuja, etenkin Hannele Niemisen Korianterin Iita ja Anneli Juustisen Nikkilän emäntä. Pisteliäs irvistelijä on myös Mirjami Kukkolan Kustaava, häntä vakaampi totuudentorvi Anneli Niskasen Loviisa.
Pienen mutta koskettavan roolityön tekee Tuula Meisaari sairaalloisena Anttilan Marina ja Merja Pietilä Muumäen lapsista lytistetyimpänä, Kerttuna.
Esitys paljastaa alle polkeutuvia tunteita lyhyissä still-kuvaan pysäytetyissä hetkissä. Mitään ei jää epäselväksi Akustin painaessa Siipirikon (Annina Rokka) tiiviisti villapaitaansa vasten. Tällaiset pienet hetket sitovat yleisön henkilöiden intiimeihin salaisuuksiin ja kiristävät tarinan otetta katsojasta kuin dekkarissa.
Tuula Väänäsen Heta on korskeampi, ylpeämpi ja itsekkäämpi kuin konsanaan. Elämän taipaleella hän kovenee kovenemistaan.
Ensi-illassa yleisö kavahti ja kohahti Hetan karkeiden sanojen osuessa. Niskavuoren Hetassa on haastetta jopa omalle narsistiselle ajallemme.
Aluksi Väänäsen tulkitsemassa Hetassa on repeämiä, hiven hellyyttä ja antautumista. Naisen sisua voi myös ihailla. Lopulta hänestä kehittyy jääkuningatar, pirttihirmu ja pirullinen ämmä, joka ei säästäväisyydessään pane edes lapsiaan kouluun.
Tuula Väänäsellä on Oulussa ollut paljon suuria rooleja. Heta on jälleen yksi helmi hallittujen suoritusten ketjussa.
Kujansuu nostaa Hetan pitkästä varjosta esiin myös miehet: etenkin Akustin ja raivaa tilaa Lammentaustan Santerille (sankariraaminen Antti Launonen). Wuolijoen näytelmän urhoja on lihavoitu vastavoimiksi topakalle nimihenkilölle.
Akustista on käännetty näkyviin uusi kulma. Kilttinä, humaanina ja pehmona nähdyssä Akustissa on myös laskelmallisuutta. Tosiasiassa hän myy sielunsa mammonalle, vaikka väittääkin pysyvänsä köyhän miehen mielipiteissään.
Janne Raudaskoski onnistuu tulkitsemaan Akustin asteittaisen emansipaation. Akusti huseeraa Hetan selän takana ja kapinoi ilmestymällä liejuisena Muumäen kartanon tupaantuliaisiin.
Heta esiintyy ylipukeutuneena rubiinin väriseen juhlapukuun. Pukusuunnittelija Maiju Veijalaisen asuissa on vahvaa symboliikkaa: rubiini on jalokivistä kovin ja kyyhkysen veren punainen halutuin. Niskavuorelaiset on kautta linjan puettu juhlavaan mustaan.
Yleisö hyrisee Akustin onnistuneille afääreille ja niskavuorelaisen muodon rikkomuksille. Henkien taistelu mies--nais-akselilla on jatkuvasti käypää tavaraa.
Harvinaisuuksia ovat ohjaajat ja lavastajat, jotka hallitsevat suuren näyttämön mittasuhteet ja rytmin tällaisella suvereniteetilla ja komeudella. Valosuunnittelija Tapio Ilomäen dramaattiset valot viimeistelevät kauniit näyttämökuvat.
Hääkohtaus osoittaa, miten kekseliäästi voi käyttää näyttämön syvyyssuuntia ja ihmismassojen liikettä. Häät muuttuvat vetäviksi Milla Korjan koreografioiden ja kansanmusiikin rytkeessä.
Koko esitystä on piristetty kansanlaulujen, rallatusten ja taistelulaulujen sävelillä.
Lavastaja Pentti Valkeasuo kiteyttää Niskavuoren Hetan tematiikan puuhun. Niskavuorella keikkuvat leveät lautaseinät, mutta Muumäen mökin ympärillä kasvaa vasta nuorta näreikköä. Kun Heta ja Akusti 17 vuoden raadannan jälkeen saavat uuden pytingin valmiiksi, ympärillä humisee täysikasvuinen kuusikko.
Niskavuori on analysoitu kirkkaaksi myös visuaalisella puolella.
Feministifilosofi Genevieve Lloyd on sanonut, että kerrottuna elämä esittäytyy tyydytystä tuottavan yhtenäisenä.
Sitä Oulun teatterin Niskavuori juuri tekee: tuottaa yhtä aikaa lämmintä ja rintaa kouristavaa tunnistamisen tyydytystä. Se paljastaa elämänsyklien rinnasteisuuden ja ajan säälimättömän virtauksen.
Hetan henkilökuvan perään heitetään lopussa kysymysmerkki. "Akustia ei enää ole" -repliikki jää ilmaan ja pudottaa lesken jysähtäen yksinäisyyden keskelle.
Entäs nyt Muumäen emäntä?
