Leikkauslistoja valtiontalouden pelastamiseksi laaditaan jo. Yhtenä kohteena esiin ovat nousseet asuntolainojen korkovähennykset. Niiden leikkaamista pitää välttää viimeiseen asti. Asunnonostoon liittyvän verotuksen on aina oltava hyvin pitkäjänteistä.
Alati synkistyvä valtiontalous pakottaa esiin uusia säästöideoita. Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki otti Kalevan haastattelussa maanantaina esiin eläkeiän noston 65 vuoteen ja remonttivähennyksen sekä asuntolainojen korkovähennysten leikkaamisen.
Ay-liike tyrmäsi eläkeiän nostoaikeet keväällä, mutta joutunee nielemään vastustuksensa moneen kertaan. Aiheeseen palataan varmasti vielä. Vaikka lama sysää ihmisiä syrjään työmarkkinoilta kiihtyvästi, väestön ikärakenteen vinoutuminen vie kohti työvoimapulaa. Julkisen talouden kestokyvyn kannalta eläkeiän nostolle ei ole vaihtoehtoa, ja voi hyvin olla, ettei 65 vuottakaan riitä.
Remonttivähennyksiä Hetemäki harkitsisi vähennettäviksi, kun nousukausi alkaa. Tavoitteena on välttää verohelpotusten valuminen hintoihin. Tässä ajatuksessa on järkeä, kunhan vähennyksiä ei kiirehditä. Uuden noususuhdanteen pitää päästä ensin kunnolla alkuun.
Sen sijaan asuntolainojen korkovähennyksiin koskemista pitää välttää viimeiseen asti. Ne ovat suomalaisen asuntopolitiikan yksi kulmakivi. Pienikin puuttuminen, itse asiassa jopa vihjaus puuttumisesta riittää sekoittamaan monen asunnonostajan suunnitelmat. Oman kodin hankkiminen on suurin yksittäinen hanke kotitaloudelle ja samalla asuntolainan takia suurin mahdollinen tavallisen palkansaajan ottama riski.
Kun korkosääntelyn purkamisen jälkeen korkoriski siirtyi pankilta asiakkaalle, asuntovelallinen on käytännössä ollut puhtaasti markkinavoimien armoilla. Lainoja otetaan jopa 20-30 vuodeksi. Sille matkalle osuu yksi jos toinenkin talouden laskusuhdanne kaikkine vaivoineen, minkä vuoksi asuntoja koskevan kaiken veropolitiikan täytyy olla hyvin pitkäjänteistä.
Korkovähennykset alkavat olla niitä yhä harvenevia yhteiskunnan keinoja luoda perusturvaa asunnonostajalle, vaikka koti ja asuminen ovat kaiken elämän peruskiviä missä tahansa maassa.
Julkisen talouden tulevasta kestävyysvajeesta keskusteltaessa johtavat poliitikot ja virkamiehet kiertävät edelleen kuin kissa kuumaa puuroa kriisiytyvän kuntatalouden perkaamista. Jostakin syystä on helpompaa puhua valtionvelan kasvusta, huonosta huoltosuhteesta ja summittaisista menoleikkauksista kuin kuntien tulevaisuudesta.
Asuntolainojen korko- ja remonttivähennykset olisivat toisaikaista näpräämistä, kun puolueiden pitäisi saada aikaan laaja poliittinen konsensus eläkeiän korottamisesta ja kuntien määrän rajusta supistamisesta tarvittaessa pakkokeinoilla. Jostakin syystä poliittista pääomaa syntyy ainoastaan Yle-verosta ja siitä, joutuvatko yhden maakunnan asukkaat suuntautumaan etelään vai pohjoiseen voidakseen asioida valtion virastoissa.
Uudet ideat julkisen talouden pelastamiseksi ovat aivan turhia, jollei niitä säestetä melkoisella poliittisella rohkeudella. Ja kaiken päälle pitää välttää panikoitumista. Tämäkään lama ei tapa meitä. Suomi on pahemmastakin selvinnyt. Talouden paremmat ajat koittavat ajallaan. Ei nyt pidä tehdä ratkaisuja ajatellen, ettei tässä maassa raha enää koskaan riitä yhtään mihinkään.
Yhteiskunnissa on edelleen taipumusta nähdä yhtä huonosti eteensä sekä nousu- että laskusuhdanteissa.