Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) varoittaa viljelijöitä ryhtymästä laajoihin pellonraivauksiin uusien maataloustukien toivossa.
Korkeaojan mukaan raivaus on riskipeliä, johon hallinto ei kannusta. Siitä saattaa myös koitua viljelijälle taloudellisia ongelmia. Korkeaoja puhui tänään Nakkilassa Satakunnan Agrologien 60-vuotisjuhlassa.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on lisännyt pellonraivausta uusien CAP-tukien toivossa. Korkeaoja muistuttaa, että on epävarmaa saada ympäristötukea ja LFA-luonnonhaittakorvausta uusille lohkoille.
"Missään tapauksessa ei pidä laskea sen varaan, että uudismaille saisi myös muut tuet, vaikka CAP-tukioikeuksien edellytykset saattaisivatkin täyttyä", Korkeaoja totesi.
CAP-tuet muodostavat noin neljänneksen maatalouden tuista. Ympäristötuki ja LFA-tuki ovat yhteenlaskettuina suurempi erä.
EU:n uusi tilatuki tulee Suomessa voimaan vuonna 2006. Ministeri Korkeaoja uskoo, että CAP-tukioikeuksiin liittyvät ongelmatapaukset on mahdollista ratkoa katsomalla esimerkkiä vaikkapa Tanskasta, jossa järjestelmä alkaa vuotta aiemmin.