Yhteinen maa on Gallen-Kallelan -museon kokoama katsaus pohjoisten kansojen nykytaiteeseen.
Tutkijat Tuija Wahlroos ja Anne Pelin sekä valokuvaaja Tuukka Uusitalo ovat kiertäneet Skandinavian ja Venäjän pohjoisia alueita tutustuen saamelaisten, suomalaisten, hantien, mansien ja nenetsien kuvakulttuuriin.
Näyttelyjulkaisu kertoo, kuinka tämä matka vei tutkijat paitsi maantieteellisesti kauas länsimaisista taidekeskuksista myös omien taidekäsitysten ja odotusten äärelle. Ne rajaavat sitä, minkä toisesta kulttuurista mieltää taiteeksi tai taiteena kiinnostavaksi.
Näyttelyyn on päätynyt monipuolinen otos pohjoisessa tehtyä kuvataidetta laajasti käsitettynä.
Mukana on perinteistä taidekäsityötä, kuten inarinsaamelaisen Petteri Laitin puukkoja ja koruja tai nenetsi Viktor Jadnen luukaiverruksia, mutta valtaosa näyttelystä on nykytaiteen ja pohjoisten kansojen kuvaperinteen välissä liikkuvaa ja molempia alueita hyödyntävää taidetta.
Tekijät ja teokset puoleen karsimalla olisi päädytty hallitunviileään taidemuseonäyttelyyn. Nyt töitä on Siidan tiloihin nähden paljon ja laaja-alaisuus tuo mukanaan kirja-vuutta. Mutta näin näyttely on paljon informatiivisempi, käsityön ja nykytaiteen rinnakkaisuus näyttää niiden välisen yhteyden, osin suoran jatkumon, osin identiteettityössä uudelleen rakennetun.
Pohjoisen taiteen ainekset ja tekniikat vaihtelevat. Perinteisiäkin materiaaleja, kuten turkista ja luuta, käytetään monin uusin tavoin.
Britta Marakatt-Labba on toteuttanut kuvansa yhdistämällä kirjontaa muihin tekniikoihin. Pienet hahmot laajassa maisemassa tuovat mieleen Johan Turin varhaiset piirrokset.
Nadezhda Pavlovan serigrafia Hantien kalenteri ja vuodenaikasarja kuvittavat vuodenkierron keskeiset tapahtu-mat. Samanhenkistä pohjoisen kuvallista kartoitusta on norjansaamelaisen Hans Ragnar Mathisenin, paremmin taiteilijanimellä Keviselie tunnetun tekijän puupiirroksissa.
Monica L. Edmonsonin veistosten materiaalina on lasi, jonka hehkuvat värit assosioituvat luontoon.
Lena Stenbergin teoksen 15 miinusastetta, 5-osainen objektisarja materiaaleissa on mukana myös lasia. Kiiltävän kuoren sisään on vangittu kappaleita, jotka näyttävät osin eläinten fossiileilta, osin tunnistamattomilta jätteiltä. Jäänkal-tainen kuori säilöö kaiken, erottelematta.
Luontosuhde tulee esiin näyttelyn teoksissa niin väreinä kuin tilaratkaisuina. Toisinaan se on aiheenakin keskiössä, kuten Per Enoksonin maalauksessa Otsoonireikä, joka käsittelee samaa tuhoutumisen teemaa kuin Merja Aletta Ranttilan Tsernobyl-sarja.
Tässä koosteessa pohjoinen taide on erityisesti vahvaa naisten taidetta.
Maj Lis Skaltjen installaatio ottaa haltuun materiaaleja, jotka pitkälti matkailun muovaamassa Lappi-kuvassa ovat leimautuneet kitsiksi. Sammaloituneet kivet ja poronsarvet jäävät ikkunamaisten paperiteosten muodostaman ympyrän keskelle. Installaation tila saa sakraaleja piirteitä.
Skaltjen näyttelyjulkaisuun kirjoittama artikkeli Pyhä ja kielletty hahmottelee saamelaista taidehistoriaa ja sen suhdetta valtakulttuureihin luotaamalla taiteen juuria Altan kalliopiirroksiin ja rumpukuviohin saakka.
Rose-Marie Huuvan teokset Asjas ja Gienna ovat yhtä vahvasti puhuttelevia kuin Skaltjenkin työt.
Huuva on kehittänyt omaperäisen tekniikan, jossa hän käyttää po-ronkarvaa ja nahkaa materiaaleina. Uudella tavalla muokattu perinteinen materiaali, nykytaiteen muotokieli ja teosten vahvasta luonto- ja paikkasuhteesta kertova sisältö liittyvät saumattomasti yhteen.
Oman identiteetin rakentaminen on taiteen keskeisiä teemoja erityisesti saamelaisalueen ulkopuolella kasvaneiden nuorten taiteilijoiden teoksissa.
Marja Helanderin valokuvat rinnastavat saamelaista perinnettä moderniin elämään sähkölinjoineen ja supermarketteineen. Särö ihmisen ja ympäristön välillä syntyy usein ympäristön hallitsemattomasta muutoksesta. Inari-kuvan voi tulkita kannanotoksi saamelaisuutta hyödyntävästä matkailuteollisuudesta. Etualan saamenpukuiset naishahmot hämärtyvät epätarkoiksi, yksilöinä tunnistamattomiksi, taka-alan rapistuneen nähtävyyskyltin noustessa esiin.
Toisen nuoren saamelaistaiteilijan, Outi Pieskin, tilateos Harva maja on vielä henkilökohtaisempi. Naruille ripustetuista vaatteista rakennettuun majaan voi mennä si-sään. Sieltä löytyy eräänlainen kotialttari, kuva betonisista kerrostaloista ja kaipuusta muualle viestiviä käsityötarvikkeita. Vaatteiden arkinen pyykki-teema on naisten taiteessa ollut usein esillä eletyn elämän kuvana.