Näin perjantaisin se ryömii taas monessa asunnossa esille. Mittaamattoman syvä keskinäinen tylsyys. Raskaan viikon päätteeksi avioparin pitäisi keksiä liittonsa lujittamiseksi jotakin kivaa yhteistä tekemistä, mutta kun ei vasamoi. Osapuolet tuntuvat yhtä kiinnostavilta kuin kaksi mönkijän takarengasta.
Tällaisissa rakkauden hautajaisissa tv-psykologi Ben Furman neuvoo tarttumaan veitseen. Juurespalojen ja lihakimpaleen paloittelu samassa keittiössä parantaa, hoivaa, vaalii.
Naisen ja miehen suhde on Furmanin käsityksen mukaan jengoillaan, kun 175-asteisessa uunissa paistuu yhteinen lanttukukko. Hautuvan ruiskuoren vahvaan aromiin sekoittuu pariskunnan hormonimyrsky.
Luulottelua, herra Furman. Naisten kertomukset elävästä elämästä eivät tue keittiöteoriaa. Päivi Lipponen julkaisi torstaina kirjan avioerojen taustoista. Sen mukaan nainen ällöää pitkotaikinaa vaivaavaa voikätistä anteeksipyytelijää — omaa miestään. 14 000 avioliittoa murenee joka vuosi.
Mutta ei nainen pidä mykkäkoulusta huippupaperein valmistuneesta testosteronimöykystäkään. Vaimo ottaa eron kahdesta syystä: jos mies on liian kiltti tai jos hän on väkivaltainen pilttuusonni.
Suomalainen mies tunnustaa avioliitossaan kahta vajavaista oppia, joko lallus-doktriinia tai cro magnon -doktriinia. Kumpikaan ei kuulu nykyaikaan.
Lallus-doktriinin mies kietoutuu mielihyvin naisen pikkusormen ympärille eikä päästä pahaa sanaa. Cro magnon murtaa naiselta sormet, ja paha ääni kuuluu seinän läpi naapuriin. Suomen mies on on tai off.
Paras olisi näiden doktriinien yhdistelmä, ruotsalaista poliisia muistuttava moderni risteymä.
Uudessa opissa lallus ei taivu kaikessa akan mielen mukaan vaan katkeaa reilusti. Risteymä heittäytyy kaupassa maahan kuin kolmivuotias sätkien kengät jaloistaan. Vaimo ei kehtaakaan ostattaa noin jännällä jätkällä 150 euron hajuvettä. Cro magnon ei hakkaa vaimoaan perjantaisin, vaan pyrkii iskemään tämän joka viikko uudelleen.
Nyt miehet doktriineja risteyttämään.