Taiteilija on se tyyppi, joka nukkuu aamupäivän, valuu lähipubiin, tilaa tuopin ja alkaa täyttää apurahahakemusta. Sitten otetaankin muutaman tunnin torkut, jotta jaksaa illalla päristellä takapuolesta väriä lakanalle.
Yleisen mielikuvan mukaan taiteilijat ovat velttoja työnvieroksujia. Mielikuva on tarpeellinen perusduunarille, sillä muuten työrytminsä vapaasti säätävän, runsaasta vapaa-ajasta nauttivan ja luomisellaan itsensä elättävän taiteilijan rooli saattaisi käydä liian kadehdittavaksi. Sorvin ääressä painava voi taputella itseään selkään siitä, että minähän noita vapaamatkustajia lopulta elätän.
Konttorikuutiokökkijän hellimässä mielikuvassa on kuitenkin yksi ongelma: sillä on todellisuuden kanssa hyvin vähän tekemistä. Työskenneltyäni media- ja viihdealalla viisi vuotta en ole tavannut takahuoneissa vielä yhtään laiskottelijaa. Burnoutin kanssa flirttailevia ja niukin naukin stressin keskellä sukkuloivia tekijöitä sen sijaan ovat backstaget täynnä.
Taideammattilainen saa olla itse oma pomonsa, mutta vapauden vastapainona tulee kasvanut vastuu. Kaikki aikataulut täytyy säätää itse, tukitoimista huolehtivaa organisaatiota ei ole.
Koska työ on hyvin kausi- ja projektiluontoista ja toimeentulo sen myötä hyvin epäsäännöllistä, töitä täytyy rohmuta silloin kun niitä on.
Vaikka minäkin lähdin komiikka-alalle pystyäkseni elättämään itseni kohtalaisen vähäisellä työnteolla, tänä keväänä tajusin olevani totaalisen työuupumuksen partaalla.
Voitettuani tv-kisan muutama vuosi sitten olen painanut laikka punaisena projektista toiseen ja sanonut jokaisen päätyttyä, että nyt alan ottaa iisimmin – ja sitten tunkenut kalenterini ihan yhtä tukkoon kuin aikaisemminkin.
Näin pahimman uupumuksen hellitettyä olen pohtinut syitä itseni väsyttämiseen ja selkeästi siihen on vaikuttanut paitsi omaksumani sairas suomalainen työkulttuuri (työ menee ohi kaikesta – perheestä, terveydestä, eliniästä), myös edellä esittelemäni kuva taiteilijasta. Koko koomikkourani olen saanut kuulla länkytystä siitä, että pitäisikö oikeita töitä nyt kuitenkin hankkia ja miten tuollaisella lorvimisella elää.
Piti kai näyttää, että kyllä tässäkin saa hien lentämään – ja sillä tiellä on jatkettu siihen asti, ettei jalka tahdo enää nousta.
Lakkiaispäivän ja muiden valmistujaisjuhlien lähestyessä moni nuori saattaa vastata vanhemman kysymykseen jatko-opinnoista, että jokin luova työ olisi tosi kiva.
Jos päätätte tarjota hänelle realismia, älkää sanoko, että se on kyllä sellaista laiskottelua, ettei sillä elä. Kertokaa ennemmin, että kaikin mokomin, mutta saat valmistautua tekemään tuplasti enemmän duunia kuin moni muu.
Kirjoittaja on oululainen stand up -koomikko, joka etsii tällä hetkellä oravaa, jolla olisi tarvetta paljon käytetylle pyörälle.