Kari Jalonen on pyöräyttänyt oululaiseen jääkiekkohistoriaan toinen toistaan näkyvämpiä puumerkkejä. Ensin pelaajana, sitten valmentajana.
Kaikki, jotka ovat olleet Jalosen kanssa tekemisissä, tietävät miehen ehdottomuuden.
Työnteossa Jalosella on vain yksi vaihde: aina täysillä, aina tosissaan.
Kun Jalonen otti Kärpät komentoonsa keväällä 2004, oivalsivat pelaajat nopeasti, ettei uuden valmentajan kanssa kannata pelleillä. Jalonen piti langat käsissään ja kontrolloi haukankatseellaan kaikkea mahdollista aina ruokailutottumuksista pelaajien kännykänkäyttöön.
Erään tarinan mukaan Jalonen poltti päreensä, koska Kärppien pukukopissa tarjolla olleet kahvimukit eivät olleet hänen mieleensä.
Mukitarinaan sisältyy suurempi opetus. Yksi Jalosen aikakauden - neljä kautta, kolme mestaruutta - keskeisistä teeseistä oli, ettei jääkiekkojoukkeen arjessa ole niin pientä asiaa etteikö sitä hoidettaisi hyvin.
Kuluvan kauden aikana Kärpät on terävöittänyt toimintaansa joka tasolla. Pelaajien otteista - katsokaa Miikka Salomäkeä - kuvastuu aito intohimo. Valmentajat tekevät arjessa töitä tuntejaan laskematta. Seurajohto ei ole painanut hädän hetkillä paniikkinappulaa, vaan omille nuorille kasvateille on annettu mahdollisuus näyttää kykynsä.
Mutta onko kaikki sittenkään niin hyvin kuin organisaation avainhenkilöt kuvittelevat?
Kun Kärppiä seuraa, ei verkkokalvolle vieläkään piirry kuvaa SM-liigan työteliäimmästä joukkueesta. Voi olla, että pienet asiat tehdään Kärpissä yhä hyvin. Mutta jossain muualla ne tehdään vielä paremmin.
Ainakin huippupelaajien seuravalinnoista päätellen.