Koodi 112 -kirja on vihantilaisen Sinikka Someron selviytymistarina. Esikoiskirjassa kuvaamiaan tapahtumia hän luonnehtii elämän kouluksi, omaksi korkeakouluksi. Hän haluaa antaa toivoa erityisesti nuorille siitä, että paraneminen on mahdollista.
"Elämässäni on tapahtunut hyvin paljon selittämättömiä ja ihmeellisiä asioita. Minun piti käydä läpi kaikki tämä, jotta minä itse ymmärtäisin mistä on kysymys."
Kirjoittamiseen kannusti se, ettei selviytymistarinoita ollut silloin olemassa, kun hän itse oli syvällä sairauden maailmassa. Löytyi vain kertomuksia, joiden mukaan "voin oikein hyvin, kun syön nämä pillerit."
"Järjestelmä sopeuttaa ihmisiä sairastamaan, ei paranemaan sairaudesta."
Paraneminen alkoi siitä, kun hän kuuli Hildegard Bingeniläisestä, ja ryhtyi toteuttamaan hänen oppeja, käyttämään spelt-viljaa ja yrttejä. Yhteistyö lääkärin kanssa oli avainasia paranemisessa.
Paranemista vauhditti pääsy psykoterapiaan ja opiskelu luontaishoitajaksi. Kirjoittajakoulutuksesta Somero löysi itsestänsä luovuuden ja keinon ilmaista itseänsä.
"Välillä tuli takapakkia, mutta en enää mennyt niin syvälle psykoosiin. Sain toivoa paranemisesta. Ilman toivoa ihminen ei voi elää eikä suunnitella tulevaisuutta. En ole tarvinnut lääkkeitä enkä sairaalahoitoja enää kahdeksaan vuoteen."
Ilman perheen, sukulaisten, työtovereiden ja asuinyhteisön tukea hän ei olisi selvinnyt.
"Minä tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät saa tukea keneltäkään. Heillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä."