Kon­tio­la: Olimme pe­su­ko­nees­sa

MM-välieräpeli oli vaikea Petri Kontiolan johtamalle Leijonien ykkösketjulle.

MM-välieräpeli oli vaikea Petri Kontiolan johtamalle Leijonien ykkösketjulle. Ykkösketju on kannatellut Suomea pitkin MM-turnausta, mutta Ruotsia vastaan kolmikko ei siihen pystynyt.

Ruotsi pelasi kypsästi kiekkoa liikutellen ja tarkasti puolustaen, eikä Suomen ykkösketju päässyt myllyttämään kuten aiemmissa otteluissa oli nähty.

– Ruotsi otti aika rauhassa ja pelasi sellaista järkevää jääkiekkoa, kuvaili Kontiola.

Tällä kertaa kävi niin, että Suomen ykkösketjukin oli pääasiassa ottavana osapuolena, kun muiden muassa Sedinin veljekset Daniel ja Henrik laittoivat tuulemaan.

– Aikamoisessa pesukoneessa olimme omassa päässä. Ainakin mun mielestä saimme pyöriä omassa päässä ihan tarpeeksi. Me emme puolestaan saaneet luotua oikein maalipaikkoja, Kontiola totesi.

– Sedinit ovat ihan hyviä jätkiä. Aika hyvin tuntuvat tietävän toistensa liikkeet, hän jatkoi.

Erityiskehut Kontiola antoi myös Ruotsin maalivahti Jhonas Enrothille.

– Aika hyvä hän oli niin kuin tietysti meidänkin maalivahtimme (Antti Raanta).

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä