Kon­kurs­siin ajau­tu­nut le­lu­kaup­pa­jät­ti sulkee ovensa jou­lu­kuun loppuun men­nes­sä – tuot­tei­ta voi vielä vaih­taa, pa­lau­tuk­set eivät enää onnistu

BR-Lelut- ja Toys''R''Us Pohjoismaissa omistava yhtiö Top-Toy on asetettu konkurssiin. Tuotteiden vaihto auki olevissa liikkeissä on mahdollista joulukuun loppuun saakka.

BR-Lelut- ja Toys'R'Us Pohjoismaissa omistava yhtiö Top-Toy on asetettu konkurssiin. 

Useat yhtiön lelukaupat eivät avaa enää oviaan asiakkaille. Auki olevat liikkeet sulkevat ovensa viimeistään 31. joulukuuta.

Yhtiö vastaa asiakkaiden kysymyksiin palautuksista, lahjakorteista ja tuotteiden vaihdosta tiedotteessa, jonka se julkaisi verkkosivuillaan lauantaina iltapäivällä.

Tuotteiden vaihtaminen on mahdollista 31. joulukuuta asti avoinna olevissa liikkeissä. Yhtiön mukaan ei ole väliä, kummasta liikkeestä vaihdettava tuote on alunperin ostettu.

Yhtiö ei palauta rahoja ostetuista tuotteista, kerrotaan tiedotteessa. Ainoastaan tuotteen vaihto on mahdollinen. Konkurssin johdosta ennen marraskuuta ostetuista lahjakorteista ei todennäköisesti saa hyvitystä takaisin.

Yhtiö tiedotti kuitenkin Facebook-päivityksessään, että lahjakorteista, jotka on ostettu 30. marraskuuta tai sen jälkeen on mahdollista saada hyvitys.

Lahjakortin kyseisen ajan sisällä ostaneiden tulee lähettää nimensä, tilinumeronsa ja kuva ostetusta lahjakortista sekä kuitista osoitteeseen toptoy@gorrissenfederspiel.com.

Liikkeet eivät hyväksy myöskään Club BR-merkkejä maksuvälineenä.

Oulussa on kaksi Top-Toyn lelukauppaa. Ideaparkissa sijaitseva Toys'R'Us palvelee asiakkaita tämän vuoden loppuun saakka. Asiasta kerrotaan myös liikkeen Facebook-sivuilla.

Yhtiö kertoo verkkosivuillaan maanantaihin saakka auki olevat kaupat. Suomessa asiakkaita palvelee viisi Toys"R"Us-liikettä sekä kolme BR-liikettä. Valkeassa sijaitseva BR-lelut ei ole avoinna olevien kauppojen listalla.

Juttua päivitetty kello 15:25: Lisätty tieto lahjakorteista, jotka on ostettu 30. marraskuuta tai sen jälkeen.

Ilmoita asiavirheestä