Tenniskonkari Andre Agassi oli hetken aikaa vaikeuksissa Belgian Xavier Malissea vastaan, mutta näytti sitten isännänotteet ja voitti yli kolmen tunnin ottelussa 6-3, 6-4, 6-7 (5-7), 4-6, 6-2. Voittonsa ansiosta 35-vuotias Agassi nousi US Open -turnauksessa jo puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkoon.
Belgialainen 25-vuotias Malisse oli selvä altavastaaja kaksi ensimmäistä erää, mutta sitten peli meni tiukaksi. Vasta viidennessä erässä turnauksessa seitsemänneksi sijoitettu Agassi alkoi pelata vanhan mestarin malliin ja vei erän selvääkin selvemmin 6-2.
Agassin maannainen, 29-vuotias Lindsay Davenport eteni odotetusti myös puolivälieriin voittamalla Ranskan Nathalie Dechyn 6-0, 6-3. Naiset ovat kohdanneet kahdeksan kerta ja joka kerta lähes 190-senttinen Davenport on poistunut kentältä voittajana.
Turnauksessa kakkoseksi sijoitettu Davenport voitti ensimmäisen erän 19 minuutissa, ja koko ottelu oli ohi 57 minuutissa.