Puolueiden ehdokasasetelmat alkavat pikkuhiljaa valjeta huhtikuun eduskuntavaalien alla. Ehdokasasettelun kiinnostavin ilmiö näyttää liittyvän siihen, että koko joukko hyvinkin pitkäaikaisia parlamentaarikkoja siirtyy vapaaehtoisesti syrjään. Yhtä merkittävää on vastavuoroisesti se, että tilalle on tarjolla jo nyt useita konkareita.
Näkyvimmät ehdolle lähtevät konkarit ovat SAK:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) ja vihreiden entinen kansanedustaja-ministeri Osmo Soininvaara. Oulusta paluuta Arkadianmäelle yrittää kaksi kautta siellä aiemmin istunut Esko Kurvinen (kok.).
Ihalaisen onnistunut ehdolle maanittelu on melkoinen voitto huonossa galluphapessa olevalle SDP:lle. Ihalaisen ehdokkuus on osa puolueen yrityksestä palata juurilleen työn puolueeksi. Hän myös täyttää Antti Kalliomäen tyhjäksi jättämää aukkoa SDP:n vahvimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla. Kolmanneksi Ihalainen voi hillitä ay-aktiivien valumista perussuomalaisiin ja vankistaa puolueen ja SAK:n höltynyttä yhteyttä.
Soininvaara puolestaan on vihreille tärkeä nimi kamppailussa Helsingin vaalipiirin äänistä. Puolue on noussut viime vuosina Helsingin kakkospuolueeksi kokoomuksen jälkeen. Kurvisen mahdollisuuksia helpottaa puoluetoveri Tuulikki Ukkolan luopuminen.
Ihalaisen ja Soininvaaran ehdokkuudet ovat jatkoa suuntaukselle, jossa puolueet keskittävät ykköstykkejään ehdolle etenkin Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireihin. Tässä piilee vaara, että vaalipiirit jakautuvat kahteen kastiin, että huomio kiinnittyy vain Helsingin ja Uudenmaan kamppailuihin ja että kahtiajako muun Suomen kanssa korostuu.
Monet luopuvat konkarikansanedustajat ovat perustelleet lähtöpäätöstään sillä, että vaalirahakohu on lietsonut politiikan vastaista ilmapiiriä. He eivät vain näe sitä, että samainen kohu myös tervehdyttää ilmapiiriä ja voi pidemmän päälle palauttaa uskoa politiikkaan.
Konkarikansalaisten alttius asettua ehdolle on politiikan uskottavuuden palauttamisen kannalta ilahduttavaa. Suomella on lisäksi edessään parinkin vaalikauden mittainen säästökuuri, jonka alusta lähtien poliitikot joutuvat tekemään ikäviä päätöksiä. Niitä tekemään ja niitä perustelemaan tarvitaan uskottavia henkilöitä pintaliitäjien ja yksinkertaisia ratkaisuja tarjoavien sijaan.
Istuvista kansanedustajista ainakin yli 30 luopuu leikistä vapaaehtoisesti. Luopuruutta on etenkin vasemmistoliitossa, jonka kansanedustajista ainakin kuusi on kertonut heittävänsä pyyhkeen kehään. Esko-Juhani Tennilän, Jaakko Laakson ja Mikko Kuopan vetäytyminen tarkoittaa myös tunnetuimpien ex-taistolaisten katoamista eduskunnasta.
Kolmikon lähtö merkitsee samalla sisäpolitiikan historian yhden, eikä kaikilta osiltaan aina niin kovin kunniakkaan, luvun sulkeutumista. Taistolaismenneisyys on rasittanut vasemmistoliittoa pitkin matkaa. Huhtikuussa sitten nähdään, olivatko ex-taistolaiset puolueelle taakka - vaiko sittenkin ääniä tuonut vahvuus.