Keski-ikäinen mies istuu hiljaa kidutettujen kuntoutuspalvelujen vastaanottotiloissa Oulun Isollakadulla. Paikka on käynyt kolmen vuoden aikana tutuksi.
Mies tuli Suomeen viisi vuotta sitten Kongosta, eikä voi palata sinne enää koskaan.
"Jos olisin jäänyt sinne, olisin jo kuollut", hän sanoo vakavana.
Hän eli kotimaassaan tavallista elämää nelilapsisen perheen isänä. Hän työskenteli hallintovirkamiehenä ja ajoi työntekijöiden etua ammattiliitossa.
Työ koitui hänen kohtalokseen vuonna 2003. Hän oli päättämässä lakosta, johon työntekijät ryhtyivät kuukausien palkkarästien vuoksi. Lakkomarssi kärjistyi levottomuuksiin, ja hänet pidätettiin.
"Minut vietiin vankilaan, ja jouduin kokemaan siellä aivan uskomattomia julmuuksia sekä fyysisesti että psyykkisesti."
Hän nukkui 7-8 muun vangin kanssa sementtilattialla selissä, jossa oli pieni ilmanvaihtoaukko. Ruokaa sai vain joskus. Hakkaaminen, silmien sitominen ja sähkökidutus olivat vankilan arkea. Kaksi sellikaveria kuoli niiden kuukausien aikana, jotka hän vietti vankilassa.
Enempää hän ei kidutuksesta kerro. Asia on yhä liian arka.
Hän pääsi tuttavien avustuksella karkaamaan, pakeni Angolaan ja lensi sieltä mutkien kautta Suomeen. "Psyykkinen tilani ei ollut silloin kovin hyvä."
Mies hankki työpaikan Oulusta kolme kuukautta maahantulon jälkeen ja vuokrasi asunnon. Siitä asti hän on elättänyt itsensä siivoojana ja opiskellut suomea.
Psykiatrin juttusille hän pääsi parin vuoden kuluttua ja sai mielialalääkkeitä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut riittävältä avulta. Kun Oulun diakonissalaitoksen säätiö aloitti kidutettujen kuntoutuspalvelut 2006, mies pääsi sen asiakkaaksi.
"Se, että pystyn nyt puhumaan kanssasi, on yksin tämän palvelun ansiota. Olen saanut asteittain voimiani takaisin."
Kuntoutukseen kuuluvat säännölliset tapaamiset eri ammattiryhmien, kuten psykiatrin ja fysioterapeutin kanssa. Kidutetuille järjestetään myös ryhmäkuntoutusta. He käyvät yhdessä uimassa, ratsastamassa ja pelaamassa pallopelejä.
"Olen edistynyt paljon. Olen saanut muistia ja keskittymiskykyä takaisin, ja alan olla fyysisesti kunnossa."
Kysymys perheen voinnista kirvoittaa miehen silmiin kyyneleet. Vaimo ja yksi lapsista ovat kuolleet. Huoli Kongossa asuvista lapsista painaa mieltä.
"Minulla ei ole mahdollisuutta olla heihin suoraan yhteydessä. Saan kuitenkin tietoa heistä serkkuni kautta."
"Tämä on asia, josta kärsin eniten. On vaikea olla erossa perheestä. En tahdo sitä jaksaa. Pelkään lasteni puolesta, ja ajattelen heitä koko ajan. Olen jättänyt perheen yhdistämishakemuksen, että lapset voisivat tulla tänne."
Psyykkinen vointi on kohentunut, mutta alamäkiä tulee välillä. Mies toivoo, että hän voisi jonain päivänä elää normaalia elämää lastensa kanssa. "Mutta koskaan minusta ei tule samanlaista kuin ennen."
Kidutettu jää vaille hoitoa
Moni kidutettu maahanmuuttaja jää Suomessa vaille apua. Näin kertovat projektipäällikkö Riitta Alatalo ja kuntoutusohjaaja Anni Ahtola Oulun kidutettujen kuntoutuspalveluista.
Kukaan ei tiedä tarkkaan, moniko Suomeen tuleva turvapaikanhakija tai pakolainen on kokenut kidutusta, mutta arviot vaihtelevat 5:n ja 50 prosentin välillä. Suomessa asuu todennäköisesti tuhansia kidutettuja.
Vain osa saa apua kidutettujen kuntoutuspalveluista Oulusta tai Helsingistä. Julkinen terveydenhuolto ei ole kyennyt vastaamaan uhrien hoitotarpeeseen.
"Maahanmuuttajat eivät herkästi kerro kidutuskokemuksistaan, eikä terveydenhuollon henkilökunta aina tunnista kidutuksen uhreja", perustelee Riitta Alatalo.
Uhrit eivät toisinaan luota lääkäreihin tai hoitajiin. Kokemukset ovat arkoja, ja niihin liittyy häpeää ja pelkoa. Kieli on vieras, eikä tulkkiakaan ei aina järjesty vastaanotolle, niin kuin kuuluisi.
"Vaatii aikaa ja luottamusta, että asiakas uskaltaa puhua edes meille", muistuttaa Anni Ahtola.
Uhreja hoitavat ammattilaiset ovat kuulleet niin julmista kidutusmenetelmistä, etteivät ole nähneet sellaisia edes elokuvissa. Osa uhreista kuolee niiden seurauksena.
Kaikilla Oulun kuntoutuksessa käyneillä on ollut psyykkisten ongelmien lisäksi fyysisiä jälkiä kidutuksesta.
"Vähintään arpia. Lisäksi useita on hakattu ja poltettu esimerkiksi tupakalla. Tyypillinen kidutuskokemus sekä naisilla että miehillä on raiskaus", Ahtola jatkaa.
Moni kärsii posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Uhri on usein ahdistunut, masentunut, kivulias, muistihäiriöinen ja uneton. Lihasjännitys ja kudosvauriot voivat vaivata.
Kuntoutuspalvelujen moniammatillinen tiimi tarjoaa asiakkaalle ja hänen perheelleen yksilöllistä ja kokonaisvaltaista kuntoutusta. Se kestää yleensä vähintään vuoden, joskus vuosia.
Kokemukset kuntoutuksesta ovat hyvät. Moni on pystynyt sen ansiosta vähentämään lääkitystä, menemään töihin ja perustamaan perheen eli elämään normaalia elämää.
"Ikävää on se, jos kesken kuntoutuksen asiakas on palautettu kotimaahansa", Alatalo lisää.