Kongon demokraattisen tasavallan (entinen Zaire) presidentinvaalit ovat osa ponnistuksia kymmenen vuotta sitten alkaneen sodan lopettamiseksi.
Sodassa on kuollut lähes neljä miljoona ihmistä. Harvat ovat kaatuneet taisteluissa; suurin osa on joutunut valtion romahtamisen uhreiksi.
Palo syttyi tasan kymmenen vuotta sitten, Itä-Kongossa lokakuussa 1996. Teoriassa se päättyi vuoden 2002 lopussa, kun entiset sotapäälliköt jakoivat vallan - pitäen kuitenkin sormensa liipaisimella. Aseelliset rosvojoukot uhkaavat silti yhä väestöä, erityisesti Itä-Kongossa. YK:n mukaan 1 200 henkilöä kuolee joka päivä aliravitsemukseen tai terveydenhoidon puuttumiseen. Se on maailmanennätys, jolle vetää vertoja vain maapallon toinen suuri humanitaarinen kriisi, Darfur.
1965-1990: kohti helvettiä
Vuonna 1960 itsenäistyneelle Länsi-Euroopan kokoiselle valtiolle lupailtiin Afrikan lippulaivan asemaa. Rikkaat malmivarat, ulkopuoliset tukijat ja "esimerkillinen diktaattori", vuonna 1965 valtaan noussut marsalkka Mobutu, saivat Zairen nousun näyttämään vääjäämättömältä.
Ensimmäinen merkki alamäestä oli talouden "zairelaistaminen" vuonna 1973. Kaivokset kansallistettiin ja ulkomaalaisten omaisuus takavarikoitiin ja annettiin vallanpitäjien lähipiirille, mikä tappoi teollisuuden.
Vuonna 1974 romahtivat jalometallien hinnat. Kupari oli tuonut 70 prosenttia valtion tuloista, joita kahmi Mobutun johdolla maailman suurin kleptokratia. Kylmän sodan päättymisen myötä sulkeutuivat Zairen luottohanat.
Valtio ei kestänyt näitä iskuja. 1990-luvun alussa maa vaipui kriisiin. Sotilaat ryöstivät Kinshasan useaan otteeseen.
Välirikko presidentti-marsalkan ja pääkaupungin välillä oli selviö. Kaikki oli valmiina katastrofiin.
1990-1994: Ruandan järistys
Suurten järvien alue joutui väkivallan pyörteisiin. Maanpakoon lähteneiden tutsien liike FPR käynnisti Ugandasta käsin kapinan. Sota levisi koko alueelle. Mobutu tuki Ranskan kanssa hutupresidentti Juvenal Habyarimanaa. FPR puolestaan sai tukea Washingtonia lähellä olevalta Ugandalta, ja värväsi riveihinsä eri maiden tutseja, erityisesti zairelaisia banyamulengeja.
Sodan piti päättyä rauhansopimuksiin, mutta huhtikuussa 1994 presidentti Habyarimanan lentokone syöksyi maahan. Hutut aloittivat tutsien kansanmurhan. Ruanda täyttyi joukkohaudoista, joihin peitettiin 800 000 kuollutta.
FPR valtasi Ruandan. Hutujohtajat pakenivat Zaireen työntäen edellään 1,1 miljoonaa hutua, siviilejä ja sotilaita.
1996-1997: ensimmäinen
Kongon sota
Ruandalaisten pakolaisleireillä Zairessa entiset hutujohtajat aseistautuivat aloittaakseen uudelleen taistelun FPR:ää vastaan. He hyökkäsivät myös ruandalaista syntyperää olevia Zairen tutseja vastaan. Näin Ruanda sai tekosyyn hyökätä alueelle.
Syksyllä 1996 alkoi Kongon "kapinaksi" naamioitu maahyökkäys. Ruandalaiset ja ugandalaiset sotilaat olivat jo soluttautuneet Kongon maaperälle. Kapinallisten kasvoiksi nousi Laurent-Desire Kabila, joka johti eri oppositioryhmien rintamaa AFDL:aa.
Syövän kalvama Mobutu yritti organisoida vastarintaa. Hänen armeijansa joutui taipumaan Ruandasta ja Ugandasta tulleiden joukkojen edetessä kohti Kinshasaa. 17. toukokuuta "pienet vihreät miehet", sotilaat, jotka olivat melkein lapsia, saapuivat Kinshasaan. Laurent-Desire Kabila julistautui presidentiksi. Mobutu pakeni 32 vuotta kestäneen valtakauden jälkeen. Hän kuoli pian maanpaossa Marokossa.
1998-2002: rosvojen sota
Ugandan presidentti Yoweri Museveni ja hänen entinen suojattinsa, ruandalainen Paul Kagame olivat nälkäisiä. He aikoivat tehdä Kongosta protektoraatin. Heidän entinen apurinsa Laurent-Desire Kabila alkoi kuitenkin niskuroida.
Ruandalaiset ja ugandalaiset hyökkäsivät. Joukot etenivät kapinallisryhmä RCD:n takana. Mutta Kabila turvautui uusiin liittolaisiinsa: 7 000 angolalaissotilasta ylitti rajan ja murskasi ruandalaisjoukot.
Kongo rakensi liittoutuman Angolan, Zimbabwen ja Namibian kanssa. Kabila sai tukea myös ruandalaisilta ja burundilaisilta miliiseiltä, joista tuli hänen armeijansa keihäänkärki. Jopa 100 000 ulkomaista sotilasta taisteli Kongon maaperällä. Muut maat tulivat jakamaan sotasaalista. YK:n arvion mukaan eri valtiot veivät Kongolta viisi miljardia dollaria.
Selkkaukset pahenivat. Maa hajosi kilpailevien ryhmittymien alueisiin. Naapurimaiden sisällissotia käytiin Kongon maaperällä. Syntyi myös paikallisia selkkauksia. Jean-Pierre Bemban johtaman Kongon vapautusliikkeen MLC:n joukot syyllistyivät sotarikoksiin, jotka saattavat viedä niiden johtajan kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
1999-2003: rauhan yrityksiä
Ensimmäisen rauhansopimuksen allekirjoitti yli 50 kapinallisten päällikköä. Taistelut eivät silti lakanneet. Sitten yksi Kabilan henkivartijoista tappoi presidentin. Vainajan lähipiiri valitsi tämän 29-vuotiaan pojan Josephin isänsä seuraajaksi.
Joseph Kabilan mahdollisuudet näyttivät vähäisiltä. Mutta hän sai tukea ulkomailta. Sun Cityssä Etelä-Afrikassa allekirjoitettiin joulukuussa 2002 rauhansopimus. Ruandalaiset ja ugandalaiset joukot lähtivät Kongosta. YK lähetti maahan Monuc-joukot ja kansanäänestyksellä hyväksyttiin perustuslaki, joka ennakoi sarjaa vaaleja - myös lokakuun 29. päivän presidentinvaaleja. Niissä ovat vastakkain Joseph Kabila ja Jean-Pierre Bemba, presidentti ja varapresidentti, entisen sotapäällikön poika ja entinen sotapäällikkö.