Afrikan Kongo on ajankohtainen. EU:n joukkoja lähtee sisällissotien runtelemaan Kongon demokraattiseen tasavaltaan turvaamaan parin viikon kuluttua pidettäviä presidentinvaaleja. Suomalaisia on lääkintäyksikössä, joukossa muun muassa oululainen ortopedi Jari Autti.
Mutta suomalaisia on ollut Kongossa jo yli sata vuotta sitten. Kongo-joen jokilaivoilla oli suomalaisia koneenkäyttäjiä 1890-luvulta alkaen 1930-luvulle. Belgian siirtomaahallinto värväsi koneenkäyttäjiä erityisesti Pohjoismaista, joissa oli teollisuuskouluissa hyvän opin saaneita nuoria miehiä.
Yksi heistä oli Oulun Lyseon vahtimestarin poika Aksel Viktor Huotari (1878-1909).
Huotari lähti Kongoon 1901. Suomessa hän oli 1904 ja sen jälkeen jälleen kolme vuotta Kongossa höyrylaivan päällikkönä. Kotimaassa käynnin jälkeen Huotari palasi Kongoon 1908, mutta kuoli siellä jo 1909.
Koneenkäyttäjiltä museoihin
Koneenkäyttäjät olivat kiinnostuneita Kongon alkuperäisväestön elämästä. Niinpä monessa pohjoismaisessa museossa on heidän keräämää keskisen Afrikan arjen ja juhlan esineistöä.
Myös Aksel Viktor Huotari keräsi. Hänen Kongosta tuomansa esineet olivat tiettävästi näytteillä Oulussa 1908. Varalääninkamreeri S. Holpaisen välityksellä Antellin valtuuskunta osti kokoelman valtiolle.
Kulttuurien museon uudessa perusnäyttelyssä Kaukaa haettua ovat kahdeksan koneenkäyttäjän - Huotarin ja muun muassa utajärvisen Jaakko Aitamurron ja lahtelaisen Oskar Järvisen - Kongon esineet omana osionaan. Koneenkäyttäjät rinnastuvat nyt esimerkiksi suomensukuisten kansojen tutkimusmatkailijoihin.
Kookas, puinen, rituaalitansseissa käytetty kifwebe-naamio hallitsee Kongo-vitriinejä. Tämä naamio sekä monet veitsistä on peräisin Huotarilta. Aitamurto näyttää keränneen veitsiä.
Pohjoinen Kongossa, Kongo pohjoisessa
Kongon historia Belgian siirtomaana on vuosisatainen, julma ja sotainen. Maa itsenäistyi 1960. Siirtomaaisäntä halusi nopeasti ja runsaasti hyödyntää - alkuperäisväestön kustannuksella - Kongon mittaamattomia luonnonvaroja, kumin raaka-ainetta, palmuöljyä, norsunluuta ja kuparia.
Pohjoismaalaisten toiminta Belgian Kongossa niin jokilaivojen koneenkäyttäjinä kuin myös virkamiehinä, sotilaina ja lähetyssaarnaajina on ollut vähemmän tunnettua.
Pohjoismaisten museoiden yhteisprojektissa on viime vuosina kartoitettu noin 40 000 kongolaisen esineen kokoelmat eri museoissa sekä selvitetty henkilöiden toimintaa ja elämänvaiheita Kongossa nykyaikaan saakka. Myös aiheeseen liittyvä, runsas pohjoismaisen kuva- ja kirjallisuusaineisto on inventoitu ja tutkailtu Kongon jälkiä pohjoismaisessa kulttuurissa.
Kaikki nämä ovat nyt esillä Kulttuurien museon Kohtaamispaikkana Kongo -näyttelyssä.
Mutta kyllä projektissa alkuaan oli sydämen pohjalla epäilys, onko pohjoismaalaistenkin omallatunnolla noin 10 miljoonan kongolaisen menehtyminen nälkään, sairauksiin ja pakkotyön seurauksiin Belgian siirtomaakaudella.
Tähän lähtökohtaan nähden näyttely ja sen julkaisu Kongospår ovat valoisia, muistojen kultaamia. Tasa-arvon sisäistäneille pohjoismaalaisille kongolaiset ovat olleet kanssasisaria ja -veljiä. Mutta ei historian kääntöpuoltakaan unohdeta.
Toisesta
Kongosta
Pieni Kongon tasavalta, Kongo-Brazzaville, on kuin isonveljensä, Kongo-Kinshasan, Kongon demokraattisen tasavallan olkapäällä. Historia on mailla pitkälti yhteinen ja samanlainen lähihistorian sisällissotineen.
Kulttuurien museossa näyttely Molende kertoo tästä toisesta Kongosta ja sen molendesta, joka tarkoittaa samaa kuin suomalainen sisu.
Elina Moriyan valokuvat sekä niitä myötäilevät kirjetekstien sitaatit kertovat kongolaisten sitkeydestä ja halusta selviytyä. Aikuiset ja lapset viestivät tulevaisuuden suunnitelmista, ilosta ja rakkaudesta. Värikylläisissä dokumenttikuvissa ihmisten katse on avoin ja luottavainen.
Kaukaa haettua -perusnäyttely Kulttuurien museossa Helsingissä. Kohtaamispaikkana Kongo - Kongo ja Pohjoismaat -näyttely ja Molende - tarinoita kongolaisesta sisusta -näyttely Kulttuurien museossa 10.10. saakka.