Ko­ne­pa­ja pyörii pie­nil­lä sar­joil­la

Oulunsalolainen konepaja K. Lukkarila Oy, markkinointinimeltään KL Mechanics kasvaa mutta pitää jalat maassa. Yhtiö tekee piensarjoina apuvälineitä erityisesti elektroniikka- ja tietotekniikkateollisuuden tuotannon laitteisiin.

Tasaista jälkeä. Arttu Hiltunen koneistustöissä.
Tasaista jälkeä. Arttu Hiltunen koneistustöissä.
Kuva: Tapio Maikkola

Oulunsalolainen konepaja K. Lukkarila Oy, markkinointinimeltään KL Mechanics kasvaa mutta pitää jalat maassa. Yhtiö tekee piensarjoina apuvälineitä erityisesti elektroniikka- ja tietotekniikkateollisuuden tuotannon laitteisiin.

Toimitusjohtaja Keimo Lukkarila sanoo, että heillä on vakaat aikeet kasvaa.

Liikevaihtoa on budjetoitu tälle vuodelle noin kaksi miljoonaa euroa, ja Lukkarila uskoo siihen päästävän. Hän ennustaa "varovaista" 25 prosentin kasvua. "Meillä on siihen mahdollisuudet", hän sanoo.

Koneistuksen lisäksi kuvaan mukaan tulee kokoonpanoa ja suunnittelua. Asiakkaat haluavat kokonaispaketteja, pelkkä osien valmistus ei enää riitä.

Prototyyppejä ei hänen mukaansa kannata tilata kovin kaukaa. Helpompaa on, jos asiakas voi piipahtaa katsomaan, millainen valmistettavasta osasta tai laitteesta tulee.

Yritys on perustettu vuonna 1998. Aikanaan yhtiö oli Jot Automationin "hovihankkija" prototyyppilaitteiden teossa. Konepajalla on töissä noin 20 henkilöä. Väkeä otetaan Lukkarilan mukaan lisää, kun töiden määrä ja konekanta kasvaa.

K. Lukkarilan suurimpia yhteistyökumppaneita ovat johtavat elektroniikka-, tietoliikenne- ja automaatioteollisuuden yritykset. Yhteistyökumppaneita haetaan jatkossa myös muilta toimialoilta.

Lukkarilan mukaan on huolestuttavaa, että isot valmistavat yritykset siirtävät tuotantoaan pois Oulun seudulta. Se vie työmahdollisuuksia pieniltä konepajoilta.

Oman firmansa puolesta hän ei vaikuta olevan huolissaan. "Prototyyppien valmistus pysyy täällä lähellä tuotekehitystä. Isot tuotantosarjat menevät muualle", hän uskoo.

Näkymä eteenpäin on muutamien viikkojen, korkeintaan kuukauden mittainen. Kun yksi tietokoneohjattu koneistuskeskus maksaa 100 000 euroa, tulevaisuutta olisi hyvä osata aavistella pitemmällekin. Lukkarilan firmassa koneita on useita.

Firman koneet on hankittu pääosin tulorahoituksella. Yhtiö muutti äskettäin uusiin tiloihin, aikoinaan Jotin käytössä olleeseen rakennukseen Lunkintiellä.

Kilpailua on Lukkarilan mukaan Oulun seudulla sopivasti. Hän myös toteaa, että nykyään konepajoilla on paljon yhteistyötä.

Lukkarilan mukaan koneistamiseen sopivia työntekijöitä löytyy hyvin työharjoittelun kautta. "Kymmenesosa koulun päättävistä on koulunpenkiltä suoraan valmis koneistustöihin."

Lukkarila sanoo, että työntekijät tekevät mielellään töitä prototyyppien kanssa. Työstettävät kappaleet ovat erilaisia, eikä samanlaisia tuotteita tarvitse tehdä liukuhihnalta. Se on työntekijöistä aina mukavaa.

Naisia ei K. Lukkarilan konepajalla ole töissä, mutta siihen saattaa tulla muutos, jos kokoamistyö lisääntyy kunnolla.

Keimo Lukkarila on itsekin ollut kahdeksan vuotta sorvin ääressä, vaikka ikää ei hänelle ole vielä paljon kertynyt. Hän on koulutukseltaan hienomekaanikko.

Lukkarila uskoo, että haasteita riittää firmalle jatkossakin. ""Ei kai sitä yrittäjä jaksaisi töihin lähteä, jos ei haasteita olisi", Lukkarila tuumii.

Ilmoita asiavirheestä