Ko­neis­to käy jo kuumana

Elektronisen musiikin festivaalin Koneiston ennakkomyynti on kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Elektronisen musiikin festivaalin Koneiston ennakkomyynti on kaksinkertaistunut viime vuodesta. Paikkansa viikonloppuna Turussa nyt toista kertaa vietettävään Koneistoon on lunastanut jo 3 000 musiikinystävää.

Järjestäjät odottavat Koneistoon kahden päivän aikana noin 15 000 vierasta. Viime vuonna festivaali keräsi 10 000 kävijää. Elektroniseen musiikkiin keskittyvät festivaalit ovat vielä kansainvälisestikin harvinaisia.

Koneisto ei erikoisluonteestaan huolimatta ole vain alan kovimpien harrastajien kohtaamispaikka, vaan festivaalille odotetaan myös aurinko-orientoituneita ohikulkijoita. Kupittaan puiston festivaalialue on organisoitu ottamaan vastaan 10 000 vierasta päivässä.

Koneiston esiintyjäkaarti on mittava. Kahdellatoista lavalla esiintyy yhteensä 150 artistia, jotka edustavat monipuolisesti elektronisen musiikin tyylilajeja.

Koneisto laajentaa tänä vuonna ohjelmaansa ulkomusiikilliselle puolelle. Tapahtumassa esiintyy noin 70 nuorta taiteilijaa kuvataiteen, performanssin ja teatterin aloilta.

Festivaali on herättänyt runsaasti kiinnostusta myös ulkomaisessa lehdistössä. Paikalle ovat tulossa ainakin brittiläiset musiikkilehdet Muzik, The Wire, Dj Magazine, Sleazenation Magazine ja Seven Magazine.

Koneiston tarkka ohjelma on luettavissa Internetissä osoitteessa www.koneisto.com.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä