Pyhännällä tuhoutui konehallin korjaamo tulipalossa perjantaina. Tulipalo sai alkunsa, kun kulmahiomakoneesta lensi kipinä ovesta ulos kuivalle ruohikolle.
Hälytys tuli puoli kahdentoista aikaan aamupäivällä.
Pelastuslaitoksen mukaan kulmahiomakoneella hiottaessa lentänyt kipinä sytytti ruohikon palamaan ja palo levisi hallin seinää pitkin nopeasti ullakolle.
Kun palokunta saapui paikalle, rakennus oli tuhoutunut jo lähes täysin ja sen katto oli romahtanut.
Rakennuksessa oli tehty alkusammutus, mutta se ei ollut tehonnut, sillä palo levisi seinärakenteiden sisällä.
Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi jälkisammutus ja sammutusraivaus.
Palokunnan mukaan tulipalossa tuhoutui puimuri, viljelyskone, suuri määrä työkaluja, viljansiemeniä, lannoitteita sekä vieressä ollut puinen riihi. Vahingot nousevat arviolta noin 300 000 euroon.