Koneen Säätiö avaa am­mat­ti­tai­tei­li­joil­le pi­ka­haun ko­ti­re­si­dens­siin

Koronaviruspandemia on äkillisesti tyhjentänyt monien taiteen kentällä työskentelevien kalenterit ja vaikeuttanut työskentelyä.

Koronaviruspandemia on äkillisesti tyhjentänyt monien taiteen kentällä työskentelevien kalenterit ja vaikeuttanut työskentelyä. Voisiko tämä poikkeuksellinen kriisi olla taiteilijoille aikaa, jolloin jokin uusi ja odottamaton saa mahdollisuuden kehkeytyä?

Koneen Säätiöltä voi hakea kolmen kuukauden työskentelyapurahaa taiteilijaresidenssiin, joka tapahtuu taiteilijan omassa kodissa. Residenssi mahdollistaa uusien ideoiden kehkeytymistä ilman painetta teoksen tai projektin valmiiksi saattamiseen.

Residenssi antaa mahdollisuuden oman praktiikan ja taiteellisen työskentelyn hiomiseen sekä oman tekijyyden pohtimiseen ja uudistamiseen.

Kotiresidenssihaku aukeaa perjantaina 27.3. ja päättyy sunnuntaina 5.4. kello 16. Apurahaa voivat hakea taiteelliseen työskentelyynsä Suomessa työskentelevät ammattitaiteilijat, ammattitaitelijoina ulkomailla työskentelevät suomalaiset tai tekijät, joilla on tiivis yhteys Suomeen. Apuraha maksetaan kuukausiapurahana huhti-kesäkuussa 2020.

Haku on auki kaikille taiteen aloille. Apurahaa ei voi hakea yhteisölle tai työryhmälle.