EU:n tulevaisuuskonventin työn historiallisuus on vaarassa hautautua näkökulmaerojen alle. Uudessa luonnoksessa on paljon hyvää, mutta vaikeimmat asiat ovat yhä auki.
Maanantaina ja tiistaina julkistetun, monilta keskeisiltä osiltaan vielä puutteellisen EU:n perustuslaillista sopimusta koskevan luonnoksen merkittävimmät kohdat eivät suinkaan ole niitä, joista käydään juuri nyt kiivain keskustelu ja kädenvääntö. Monilta osin EU:n tulevaisuutta pohtiva konventti on nimittäin jo saanut aikaan tuloksia, joita sanan täydessä merkityksessä voi luonnehtia historiallisiksi.
Ensimmäisen kerran EU:n ja sen edeltäjien olemassaolon aikana unionin perussopimukset kirjoitetaan nyt yhdeksi, loogiseksi ja suhteellisen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Tämän myötä koko unioni perustetaan tavallaan uudelleen. Näin syntyy eurooppalainen alue, joka määritelmänsä mukaan pohjaa ihmisarvoon, vapauteen, demokratiaan, laillisuuteen ja ihmisoikeuksiin. Sellaiset käsitteet kuin suvaitsevuus, tasa-arvo, kestävä kehitys, sosiaalinen markkinatalous, kansainvälinen laki ja kulttuurinen rikkaus kirjataan unionin olemukseen.
Tämä voi kuulostaa vain kokoelmalta kauniita sanoja, mutta konventtia koskevien kiistojen kärjistyessä on hyvä ottaa hieman etäisyyttä ja miettiä, mistä itse asiassa on kyse: lähes kokonainen maanosa liittyy tiiviisti yhteen ja kirjaa itselleen hyvin edistykselliset periaatteet muuttuessaan pitkälti yli 20 valtion kokonaisuudeksi ja vielä aikana, jolloin aseiden kalistelu ja oman käden oikeus ovat taas tekemässä nousua kansainvälisen politiikan perussäännöiksi.
Konventin työn sisältöä koskeva mittelö on vaarassa sumentaa kokonaisuuden pois näkyviltä eli sen, että Euroopassa ollaan ennennäkemättömällä tavalla luomassa yhteistä vakaata aluetta. Kaikki konventista käytävä kädenvääntö on hyvä suhteuttaa tähän yhteiseen tavoitteeseen, mikä ei tarkoita, etteivätkö maat voisi puolustaa omia näkemyksiään. Ne voivat ja niiden pitääkin, mutta valmista ei tule, ellei kaikkialta löydy kompromissihalua.
Konventin puheenjohtajiston esittelemä luonnos ei enää oikeuta puhumaan pelkästä saneluhengestä. Monet edellisen version jälkeen tehdyt muutokset, kuten liittovaltioajatuksen hautaus sekä tiistain päätös luopua yhteisestä ulko-ja turvallisuuspolitiikasta, osoittavat kritiikin vaikuttaneen. Samalla luonnos on ladattu täyteen muotoiluja, jotka jättävät auki mahdollisuuksia eri suuntiin.
Esimerkiksiyhteiseen puolustukseen on sisäänrakennettu samaan aikaan mahdollisuus keskinäisiin turvatakuihin ja joidenkin maiden syvempään yhteistyöhön, Nato-yhteistyö, yksimielisyysvaatimus sekä joidenkin jäsenmaiden "erityisluonteet". Tavoitteena ilmeisesti on, että tästä sopasta löytyisi jokaiselle jotakin. Siihen voisivat yhtyä niin liittoutumattomat maat kuin Atlantin yli katsova Britannia, ja samalla sekin olisi mahdollista, että Saksan ja Ranskan johtama ryhmä voisi mennä paljon pidemmälle.
Hankalinta on, että instituutioiden uudistus on yhä auki luonnoksessa. Ehdotusta EU:n presidentistä ei voi upottaa samanlaiseen määritelmäkeitokseen kuin yhteistä puolustusta, sillä presidentti joko on tai ei ole. Paineet viran perustamiseen ovat kovat, sillä unioni yksinkertaisesti halutaan henkilöidä. Lisäksi luonnoksen ulkopuolelta liikkeelle on yllättäen lähtenyt täysin pohjustamaton ja outo ajatus euroalueen talousministeristä. Epäselviä asioita on vielä paljon.
Suomen asenne konventtiin on väliin muistuttanut siilipuolustusta, jossa vastustetaan kaikkea. On voimien haaskausta vastustaa asioita, joita ei edes esitetä. Sen sijaan tarvitaan pienten maiden toiminnan kasvavaa koordinointia ja yhteisiä ratkaisuehdotuksia. Jos EU:lle ei haluta presidenttiä, tarvitaan kompromissiksi ehdotus siitä, kuinka kasvava tarve unionin toiminnan henkilöitymiseen ratkaistaan.