Vuosi 2007 jäi Suomen lintutieteen historiaan. Tuolloin Kiteellä muutaman päivän ajan laulanut kultasirkku jäi viimeiseksi maassamme nähdyksi lajin edustajaksi.
Vuosi 2019 jää puolestaan historiaan siinä, että nyt julkaistussa uhanalaismietinnössä kultasirkku, Liminganlahden entinen tunnuslaji, luokitellaan Suomesta hävinneeksi. Laajamittainen pyynti Aasiassa, etenkin Kiinassa, romahdutti lajin kannan maailmanlaajuisesti.
Kultasirkun kohtalo sinetöitiin talvehtimisalueilla, mutta monen uudessa uhanalaismietinnössä listatun lajin ahdinko on täysin kotimaista tekoa. Lajien uhanalaistumiseen ovat vaikuttaneet merkittävimmin metsäelinympäristöjen muutokset.
Pohjois-Pohjanmaalla uhanalaisia löytyy niin metsien lintulajeista kuin soiden ja merenrantojen kasveistakin. Huomattavasti taantuneiden joukossa on aiemmin hyvin yleisiä lajeja, kuten metsien hömötiainen ja nyt jo äärimmäisen uhanalaiseksi arvioitu peltosirkku, Oulun eteläpuolisilla peltoaukeillakin aiemmin runsaana laulanut laji.
Pohjoisemmaksi mentäessä huomio kiinnittyy tunturilajeihin. Paljakalle sopeutuneiden lajien elintila pienenee, kun puuraja nousee ylemmäs. Elinympäristön kokonaislajimäärään suhteutettuna eniten uhanalaisia kasvilajeja on juuri tuntureilla: 62 prosenttia paljakan lajistosta.
Kokonaisuudessaan mietinnön viesti on ankea. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikentyminen vuoteen 2020 mennessä. Tavoitevuotta on jouduttu jo aikaisemmin siirtämään kalenterissa eteenpäin ja uusi uhanalaismietintö osoittaa, ettei vuoden 2020 tavoitekaan tule toteutumaan.
”Jotta lajiston uhanalaistumiskehitystä saadaan hidastettua ja lopulta pysäytettyä, taantuva lajisto ja niiden elinympäristöt tulee huomioida kaikessa toiminnassa entistä paremmin ja laajemmin. Ilman aktiivisia toimenpiteitä tavoitetta ei voida saavuttaa.”
Tiedämme siis, mitä pitäisi tehdä. Valitettavaa on se, että tämä lainaus on peräisin jo vuoden 2010 uhanalaismietinnöstä.