Kolme tekniikkalajia takana, yksi edessä, ja näiden MM-kisojen suomalaismitalit ovat tässä. Tanja Poutiaisen kaksi pronssimitalia jäävät alppihiihtomaajoukkueen ainoiksi tuomisiksi.
Viimeisen lajin, sunnuntaina laskettavan miesten pujottelun tasosta Suomessa keskusteltiin vilkkaasti kotimaassa ennen kisojen alkua. Suorimmin asian ilmaisi Kalle Palander, joka Ylen radiohaastattelussa arvioi tason olevan perseestä. Siitä on vaikea olla kovin jyrkästi eri mieltä.
Mutta mistä sitä tietää, vaikka vielä jonain päivänä nähtäisiin suomalaislaskijoita mukana myös ensimmäisellä MM-kisaviikolla. Nykyisestä kärkikaartista vauhtilajeja laskevat Sanni Leinonen ja Andreas Romar, sen vähän mitä laskevat. Halusta se ei kyllä ole kiinni, Sanni Leinonen huomauttaa. Tarvittaisiin vain reippaasti enemmän resursseja.
Vauhtilajit – syöksy ja super-g – ovat Suomessa lapsenkengissä ennen muuta tietysti siksi, että ilman vuoria ei ole luonnon luomia harjoitusolosuhteita ja niiden tuomaa lajikulttuuria. Suomessa omasta takaa oleva ja alppimaista ostettu valmennustietämys pyörii käännösten ympärillä. Vauhtilajeissa tarvitaan osaamista liukumisesta ja vauhdista, maailma on aivan erilainen.
Lisäksi vauhtilajien harjoittelu on vaativaa ja kallista sen takia, että turvallisuuden takaamiseksi sitä varten on varattava isoja alueita ja vankasti henkilökuntaa reitin varrelle. Yhden tai kahden laskijan takia moinen satsaus ei kannata.
Ainoa Suomessa toimiva konsti olisikin liittoutuminen jonkun toisen maajoukkueen kanssa. Ski Sport Finlandissa viritys tehtäisiin kuulemma oikein mielellään. Jos vain jostain ensin pölähtäisi joukko lahjakkaita, vauhtilajeista innostuneita laskijoita.