Kärppien valmentajan Mikko Mannerin lauantaisiin sanoihin sisältyi suuri viisaus. Kun Kärpät siirtyi finaalisarjassa 3–0-johtoon, Manner muistutti kultaintoilijoita yhdestä faktasta: ”Tappara on täynnä mestareita. Mestarit eivät luovuta koskaan.”
Manner tiesi, mistä hän puhui. Finaaleissa voi tapahtua mitä tahansa muuta, mutta valkoinen pyyhe ei lennä Tapparan vaihtoaitiosta jäälle.
Maanantai-iltana Hakametsässä antautumismielialaa ei voinut havaita mistään. Ei kannattajista, ei Tapparan valmentajasta Jukka Rautakorvesta eikä varsinkaan kirvesrintojen pelaajista, jotka venyivät pakkoraossa ihailtavan ammattimaiseen suoritukseen.
Tappara otti voiton ja lähetti kärppäleiriin viestin, jota ei tarvinnut tehostaa megafonilla. Kärpät ei saa mitään ilmaiseksi: tilaa, aikaa, ei edes maalipaikan puolikasta – mestaruudesta puhumattakaan.
Tapparaan juurtunut voittamisen kulttuuri on vahva selkänoja ennakkokäsikirjoituksesta poikkeavissa tilanteissa, joissa joukkue on selkä seinää vasten. Tapparalaisuutta ei ole se, että kriittisellä hetkellä Tampereen takamailta haetaan nokinaamainen shamaani, joka tarjoaa pelaajille Näsijärven vedestä tislattua ihmejuomaa ja kääntää finaalisarjan kulun hämäläisnuottisilla loitsuillaan.
Tapparalaisuuden ytimessä on syvä ymmärrys voittamisen vaatimuksista ja myös kokemuksista. Jopa kolmen finaalitappion jälkeen pelaajat tietävät, että kuluvan kauden elämänlanka ei katkea, jos he toteuttavat pelisuunnitelmaansa sataprosenttisesti ja saavat yksilöinä itsestään parhaan irti.
Tappara näyttäytyy konemaisena ja yksitotisena yksikkönä, jonka pelaaminen on virheiden välttelyyn perustuvaa suorittamista. Finaalien avausvoiton jälkeen joku saattoi havaita Rautakorven kasvoilla etäisesti hymyä muistuttavan ilmeen. Kokenut luotsi tiesi, että pieni osa loppuottelusarjan paineista siirtyi Kärpille.
Ripauksen rennompana Tappara on entistä vaarallisempi. Ja Kärpät ilman Jani Hakanpäätä haavoittuvampi.
***
Kärppien sisäpiirissä on turha laittaa painoarvoa prosenteille tai todennäköisyyksille, joita heitellään juuri nyt jokaiseen ilmansuuntaan. Totuus on, että aiemmin Liigan pudotuspelien historiassa vain yksi joukkue – Blues keväällä 2012 – on noussut kolmen tappion takaa ottelusarjan voittajaksi.
Kärppien pukukopissa kaikki tietävät, että jään tasolla todennäköisyyksillä ei ole mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun kirvesrintainen pelaaja tarjoaa maalin edessä poikittaista mailaa kipeästi selkään.
Kärppien kannalta tärkeintä on edelleen, ettei keskittyminen karkaa nykyhetkestä epäolennaisuuksiin. Siihen, millainen valokuva Kanada-maljan vieressä kannattaa ottaa tai mikä on paitavalinta kultajuhliin.
Mikko Manner tuskin on pahoillaan, että finaalisarjan ottelu numero viisi pelataan Raksilassa jo tiistaina. Turhuuksien ajatteluun ei jää yhtään ylimääräistä aikaa.