Kom­ment­ti: Sipilä hyök­kä­si ol­ki­nu­ken kimp­puun – kyse on ihan muusta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on todennäköisesti toiminut täysin vilpittömästi. Nyt ei ole kuitenkaan kyse siitä, kirjoittaa Kalevan toimittaja Heikki Uusitalo

Juha Sipilä on toistuvasti kiistänyt suosineensa sukulaisiaan.
Juha Sipilä on toistuvasti kiistänyt suosineensa sukulaisiaan.
Kuva: © Lauri Heikkinen/Valtioneuvoston kanslia

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ollut viikonlopun ajan otsikoissa mahdollisesta esteellisyydestään koskien Terrafamen rahoitusta.

Talvivaarana aiemmin tunnettu kaivosyhtiö sai marraskuussa valtiolta sadan miljoonan euron lisärahoituksen.

Nyt on käynyt ilmi, että Sipilän sukulaiset ovat pääomistajina Katera Steel -yhtiössä, joka on saanut arviolta puolen miljoonan euron tilauksen toimintaansa toistaiseksi jatkavalta Terrafamelta.

Sipilän lapset ovat pienosakkaina Katera Steelissä sijoitusyhtiön kautta. Sipilä itse on ollut aiemmin saman sijoitusyhtiön kautta omistajana tilauksen saaneessa konepajassa.

Pääministeri on sanonut, ettei hänellä ole ollut mitään tietoa kyseisestä tilauksesta, jonka Katera Steel on tarjouskilpailun kautta saanut Terrafamelta. Pääministeri on todennut, ettei hänellä olisi tullut mieleenkään suosia sukulaisiaan valtion rahoituspäätöstä tehtäessä.

Sipilä sanoi blogikirjoituksessaan, ettei hän hyväksy sitä, että hänen lapsensa ja sukulaisensa vedetään lokaan hänen oman asemansa vuoksi.

Pääministerin viattomuutta todisti lauantaina Ylen Ykkösaamussa puoluetoveri, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.), joka sanoi, ettei Sipilän sukulaisia voi asettaa liiketoimintakieltoon pääministerin aseman vuoksi.


Ei ole syytä epäillä
Sipilän vilpittömyyttä.

Hänen historiansa tukee täysin sitä, että hän on toiminut hyvässä uskossa ja todennäköisesti valtion kokonaisetua ajatellen. Sipilä on nimittäin luopunut jo vuonna 2013 merkittävistä omistuksistaan voidakseen toimia riippumattomasti politiikassa.

Voidaan arvioida, että politiikkaan lähtemisen ja omistuksista luopumisen vuoksi Sipilä on menettänyt miljoonia euroja.

Tätä taustaa vasten olisi kummallista, jos hän suosisi sukulaisiaan puolen miljoonan euron tilauksen vuoksi.


Kyse onkin ihan toisesta asiasta, ja Sipilä hyökkää nyt olkinukkea vastaan.

Olkinuken Sipilä rakensi blogikirjoituksessaan, jossa hän väitti, että hänen lapsiaan ja sukulaisiaan painetaan hänen asemansa vuoksi lokaan, kun hänen mahdollisesta esteellisyydestään uutisoidaan.

Tässä Sipilä on väärässä. Mahdollisista kytköksistä uutisoiminen on tiedotusvälineiden velvollisuus.

Ratkaisevaa on se, olisiko Sipilän pitänyt jäävätä itsensä silloin, kun Terrafamen lisärahoituksesta päätettiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Luottamustehtävässä nimittäin jääviyskysymys nousee esille jo silloin, kun on edes mahdollista, että puolueettomuus saattaa vaarantua.

Kukaan ei ole yrittänyt vetää Sipilän sukulaisia lokaan kuten pääministeri itse on tulkinnut. Harvalle on tullut tuommoista asiaa edes mieleen ennen kuin pääministeri itse rakensi tämän olkinuken.

Kysymys on ainoastaan siitä, oliko Sipilä itse jäävi päättämään Terrafamen sadan miljoonan euron pääomittamisesta.


On erittäin hyvä, että oikeuskansleri todennäköisesti selvittää Sipilän esteellisyyskysymyksen Terrafamen rahoituspäätöksessä.

Positiivista on sekin, että sekä Sipilä itse että hallituskumppani kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluavat tätä selvitystä.

Valitettavaa on se, että asiaa selvitetään jälkijättöisesti eikä ennen valtion rahoituspäätöstä.

Jos asia on kuitenkin niin, ettei Sipilä todellakaan tiennyt aiemmin konsultoimansa ja lähisukulaistensa omistaman Katera Steelin Terrafamelta saamasta tilauksesta, hankalapa jääviyskysymystä olisi ollut mistään tarkistaa.

Siinäpä on oikeuskanslerilla pohdittavaa. Uskoako vai ei?

Ilmoita asiavirheestä