Lokakuussa 1996 näin Michael Jacksonin keikalla Soulin olympiastadionilla Etelä-Koreassa. Muutama kymmenen tuhatta muutakin oli paikalla. Tummatukkainen katsojameri lainehti kompin ensi-iskuista shown loppuun saakka.
Jackson ylitti vaivatta kielen, kulttuurin, maantieteen ja iän asettamat rajat.
Väki rakasti häntä, vaikka olettamani mukaan suurella osalla ei ollut aavistustakaan, mistä mies lauloi. Teatraalinen, melodramaattinen - ja ennen muuta äärimmäisen lahjakas Jackson puhutteli.
Hän ei ollut kirjasivistynyt tai matkustelemalla kulttuuria ja kansoja oppinut. Se kaikki oli hänessä.
Jacksonin kyky tavoittaa yleisönsä missä päin maailmaan tahansa johtui herkkyydestä. Se sama herkkyys loi hänet taiteilijana ja lopulta suisti hänet tasapainosta.
Aasiassa Michael Jacksonin traaginen loppu tekee hänestä elämää paljon suuremman.