Kom­ment­ti: Poikien ym­pä­ri­leik­kaus ei saa su­men­taa suo­ma­lais­ta oi­keus­ta­jua

Korkein oikeus linjasi torstaina ei-terveydellisistä syistä tehtyä ympärileikkausta peräti kahden ennakkopäätöksen voimin.

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.
Kuva: Mauri Ratilainen

Jotkut asiat eivät vain muutu parempaan suuntaan.

Käytin ylläolevaa otsikkoa kolumnissani jo vuosia sitten. Silloinkin käsittelin suomalaisten tuomioistuinten kantaa juuri samaan asiaan. Tuolloin oikeus piti toimenpidettä hyväksyttävänä; minulle taas oikeuden kanta oli käsittämätön. Kumpikaan ei sittemmin ole muuttanut kantaansa, joten taas mennään. Toistohan on tehokeino.

Korkein oikeus linjasi torstaina ei-terveydellisistä syistä tehtyä ympärileikkausta peräti kahdenennakkopäätöksen voimin.

Ensimmäinen tapaus sattui pääkaupunkiseudulla vuonna 2009. Käräjäoikeudessa luetun syytteen mukaan

”A ja B olivat asunnossa, olohuoneen pöydällä tehneet yhdessä ja yksissä tuumin ruumiillista väkivaltaa neljän kuukauden ikäiselle poikalapselle C:lle siten, että B oli suorittanut ympärileikkauksen A:n pyynnöstä A:n pidellessä leikkauksen ajan C:tä jaloista kiinni.”

A oli lapsen isä, jonka aloitteesta (ja ilman lapsen äidin suostumusta) toimenpide tehtiin.
Toinenkin tapaus on pääkaupunkiseudulta. Käräjäoikeudessa syyte kuului seuraavasti:

”XA oli 18.6.2009 ja 8.8.2010 yksityisasunnoissa tehnyt ruumiillista väkivaltaa seitsemän vuoden ikäiselle RK:lle ja 12 vuoden ikäiselle AM:lle ympärileikkaamalla pojat tätä tarkoitusta varten hankitulla laitteella, jossa oli leikkaava ja ihoa kuumentava terä.”

XA:ta ei ole rekisteröity Suomessa terveydenhuollon ammattihenkilöksi, mutta kuten korkein oikeus lohduttaa,
”hänellä on ollut pitkä käytännön kokemus ympärileikkausten tekijänä”.

Itse ajattelisin, että pitkä käytännön kokemus ei näissä asioissa ihan riitä. Toimenpide ei nimittäin aivan onnistunut, sillä
”AM:n sukupuolielimet olivat lisäksi tulehtuneet, mistä toipuminen oli vienyt kuukausia.”

Vaan eipä hätää. Hovioikeuskäsittelyssä päädyttiin siihen, että
”molempien leikkausten voitiin katsoa tulleen suoritetuksi niin hyvin lääketieteellisesti asianmukaisella tavalla tarpeetonta tuskaa aiheuttamatta kuin se kotioloissa oli mahdollista. AM:lle aiheutuneet komplikaatiot olivat aivan ilmeisesti olleet seurausta enemmänkin jälkihoidon laiminlyömisestä kuin itse leikkauksesta”.

Ei, minä en ole keksinyt näitä omasta päästäni. Tämä on suomalaisen oikeusjärjestelmän logiikkaa vuodelta 2016.

Sovitaanko, että emme puhu enää ympärileikkauksesta? Tämä on silpomista. Silpomista aivan samalla tavalla kuin jos lapsilta poistettaisiin uskonnollisista tai kulttuurisista syistä hammas tai jos lasten otsaan vedeltäisiin kirurginveitsellä hakaristi. Mielikuvat ovat häiritseviä, mutta periaate aivan sama.

Tavallaan Korkein oikeus tiedostaa nämä ongelmat. Se myöntää, että näissä tilanteissa lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puututaan, vieläpä peruuttamattomalla tavalla. Ensimmäisessä tapauksessa A tuomittiin 40 päiväsakkoon, mutta toisessa tapauksessa ketään ei rangaistu mistään.

KKO puolustaa ratkaisuaan kahdella, arkijärjelle täysin käsittämättömällä tavalla.
Ensimmäisessä tapauksessa vauvan ruumiillisen koskemattomuuden loukkausta pidettiin verrattain vähäisenä. Jos ajatusta seurataan pidemmälle, sen mukaan tytöillekin voisi suorittaa kulttuurisen ympärileikkauksen, kunhan vain aiheuttaisi tarpeeksi vähän vahinkoa.

Jotenkin silti luulen, että tähän ei mennä. Miksihän?

On myös älyllisesti kestämätöntä, että KKO puhuu vähäisyydestä, vaikka se on samaan aikaan käsitellyt tapausta, jossa ympärileikkauksesta on seurannut vakava terveydellinen komplikaatio. Riski on aina olemassa: silloinkin, kun suoritetaan lääketieteellisin perustein tehtyjä leikkauksia asianmukaisissa terveydenhuollon tiloissa ja kun leikkauksia tekee ammattitaitoinen lääkäri. Muun muassa tästä syystä sairaaloissa tehdään harvemmin leikkauksia ihan lääkäreiden ajankuluksi.

Molemmissa tapauksissa ratkaisevaksi perusteluksi nousee yhteisöön kuuluminen.

Logiikka etenee näin: pikkupojat saa ympärileikata ilman lääketieteellistä syytä, koska he saattaisivat joutua kulttuurissaan syrjityksi, koska heillä on esinahka. Pikkupojat, joiden esinahka on tallella, ovat siis joissakin kulttuureissa huonompia kuin esinahkattomat toverinsa, koska... no, en minä keksi siihen mitään järkevää syytä.

Kulttuurit ovat pohjimmiltaan järjestelmiä, joissa asioita tehdään sen perusteella, miten on ennenkin toimittu. Kaikki, mitä ihmiskunnan historiasta tiedämme, osoittaa, että tämä on hyvin, hyvin, hyvin, hyvin huono tapa ratkaista, miten maailmassa pitäisi olla tai elää. Jos ihmiskunta olisi 10 000 vuotta sitten tehnyt kategorisen päätöksen kunnioittaa silloista kulttuuriaan, istuisimme edelleen luolassa uhraamassa neitsyitä jumalille, jotta sateet vihdoinkin tulisivat.

Jos yhteisöön kuuluminen edellyttää ympärileikkausta, niin vika on yhteisössä eikä esinahassa. Yhteisön tulisi katsoa peiliin, ja vähän äkkiä sittenkin.

Ja niin, jotta ei tulisi ns. sanomista: ensimmäisessä tapauksessa vauvan isä oli Suomeen muuttanut nigerialaistaustainen kristitty, toisessa tapauksessa molemmat pojat olivat muslimeita. Tai eiväthän he olleet. Ei ole olemassa kristittyä, juutalaista, ateistista tai muslimilasta.

On vain lapsia, joiden vanhemmat ovat kristittyjä, juutalaisia ja niin edelleen.

Rajanveto on tärkeä, ja minusta nämä Korkeimman oikeuden päätökset osoittavat, miksi rajanveto on erittäin tärkeä.

mikko.pulliainen@lannenmedia.fi

Ilmoita asiavirheestä