Lyhyt kurssi yksinlaulun Ma elän! tulkitsemisesta.
"Ma elän!" -- Kädet avoimesti eteen ylös vapaassa rukousasennossa tai erillään. Iloa naamaan niin paljon kuin löytyy. Vaikutelmaa voi tehostaa huojumalla, silmiä räpsyttämällä ja kääntelemällä päätä sivulta toiselle.
"Ma voisin jo olla vainaa." -- Äkkiä kulmat kurttuun, elämäntuskaista pälyilyä ja merkitsevästi hitaampi tempo.
Jotkut Merikanto-kilvan välierän laulajista olivat selvästi saaneet pilkuntarkkoja tekstin tulkintaohjeita ja toteuttivat ne sen verran tunnollisesti, että pakkasi hymyilyttämään.
Miniatyyriluonne on välierän erityinen ongelma. Finaalissahan mukaan tulee myös Aarre Merikannon sävellyksiä, mikä avartaa näköaloja.
Kahden pienen laulunpätkän aikana, alle kymmenessä minuutissa, kilpailijan pitäisi välierässä pystyä todistamaan tuomaristolle kaikki äänelliset ja tulkitsijan lahjansa kuin pölynimurikauppias jalka ovenraossa.
Siksi syntyy ohjelmavalintoja tyyliin Nocturne -- Ma elän!, Muistellessa -- Ma elän!, Omenankukat -- Ma elän! ja Pai, pai paitaressu -- Ma elän!
Viimein, 16 kilpailijan suoritusten jälkeen tuskin edes vannoutunein Merikanto-fani enää tuntee itseään yhä eläväksi kuin kirkkosaliin astellessaan.
Kilpailun voittaneelle norjalais-suomalaiselle mezzosopraanolle Maija Skillelle taisi olla eduksi, ettei hän ollut täysin kärryillä, mitä kilpailukappaleiden suomenkieliset sanat tarkoittivat.
Skillen suurin avu oli hänen harvinainen, syvältä kumpuava äänensä ja tasapainoinen laulutekniikka, joka finaalissa vieläpä pysyi paremmin kuosissa kuin välierässä. Turha prässäys oli tiessään, kun ääni sijoittui paremmin.
Kakkoseksi ja kolmoseksi sijoittuneet bassobaritoni Jussi Merikanto ja sopraano Hedvig Paulig olivat tavallisempia keskitien osaajia, vaikka he panivat tulkinnallisesti paljon likoon.
Yleisesti ottaen Merikanto-kilpailun taso -- ja miesten eritoten -- ei ollut kovin kummoinen.