Vuosina 1983, 84 ja 85 olin kesätöissä silloisessa Oyksissa vahtimestarina. Päivisin valkoseinäiset käytävät kuhisivat elämää, mutta yövuorossa talo oli aavemainen, suorastaan pelottava paikka.
Rinnekerroksen käytävä on Oysin keskiosissa sillä tavalla puolittain maan alla, että ulkoilma pilkottaa monin paikoin katon rajan ikkunoista.
Yliopistolle päin mentäessä käytävä sukeltaa loivasti maan sisään ja tunnelma synkkenee. Sinne suuntaan patologian laitokselle piti viedä vainajat. Ne olivat öisin pelottavia keikkoja.
Pelkoa hieman lievitti, että vahtimestari sai vartijan kaverikseen näihin tehtäviin. Eräänä yönä tuli pahin mahdollinen keikka, kuolleen pienen vauvan kuljetus.
Vartijalla oli omia pieniä lapsia, ja hän kieltäytyi lähtemästä. Siinä ei auttanut kuin mennä omin päin. Vasta yövuorot aloittaneena en osannut kunnolla reittiä patologiselle.
Harhailuksi se sitten meni. Tunnin tuskailun jälkeen hermot eivät enää pitäneet, vaan oli soitettava vartijalle, että hänen on tultava kaveriksi opastamaan perille.
Lopulta tehtävä saatiin yhdessä suoritettua. Itku siinä oli nuorukaisella epätoivoisimpina hetkinä päästä.
