Kolme i-kirjaimella alkavaa sanaa: itseluottamus, intohimo, impulsiivisuus.
Sanoissa on Suomen maajoukkueen uusi päävalmentaja Mixu Paatelainen puristettuna minikokoiseen pähkinänkuoreen.
Pelaajana hän saavutti maajoukkueen kunniagladiaattorin arvonimen. Syystä, sillä kovapäinen keskushyökkääjä oli uskollisen ja arvostetun sotaratsun perikuva. Numero yhdeksän, joka ei sanonut Suomen puolesta taistelemiselle koskaan ei.
Juuri siksi Paatelainen hyväksyi Suomen Palloliiton kosinnan. Hänen uransa kannalta siirto Suomeen oli enemmän tunteen kuin järjen sanelema.
Paatelaisen näyttö Kilmarnockin managerina on niin vakuuttava, että hänelle olisi minä päivänä tahansa voinut tulla soitto esimerkiksi Middlesbroughin, Coventryn tai Portsmouthin kaltaisista seuroista.
Tällaiselle mahdollisuudelle Paatelainen käänsi selkänsä, kun hänelle tarjottiin rakasta kunniatehtävää.
Millaista jalkapalloa Paatelaisen maajoukkue pelaa?
Jos kysymys olisi esitetty kaksi vuotta sitten, vastaus olisi ollut helposti kärjistettävissä: aggressiivisuus, asenne ja vanhan ajan brittityyliset korkeat pallot. Kun Paatelainen oli Hibernianin puikoissa, jopa skottifanit kauhistelivat suomalaisen suoraviivaisen lennokasta tyyliä.
Paatelainen oli Hibsin jälkeen vuoden sapattivapaalla, imi tietoa itseensä ja katso: ainakin ottelukoosteiden perusteella Kilmarnockin pelityylissä pallo pysyi tiukasti maassa.
Kyllä: Paatelaisen maajoukkue on varmasti aggressiivinen. Kyllä: siltä vaaditaan varmasti asennetta. Mutta uusien tietojen valossa suoraviivaisuus on hallittua, ajattelevaa ja maanläheistä.
Aggressiivisuus ja asenne ovat positiivisia määreitä. Paatelainen oli jo pelivuosinaan auktoriteetti pukukopissa.
Pisteet Palloliitolle pitkäjänteisyyden korostamisesta. Viiden vuoden sopimuksen pitäisi taata päävalmentajalle työrauhan kehittämiseen.
Kokonaan toinen kysymys kuuluu: onko Paatelaisesta pitkäjänteisen projektin vetäjäksi?
Impulsiivinen suomalaisvalmentaja on eronnut kaikista työtehtävistään alle kahden vuoden ajassa -- viimeksi Kilmarnockista. Esimerkiksi TPS:aan hänellä oli 3+2-vuoden sopimus, josta täyttyi vain yksi vuosi.
Maajoukkuevalmentaja valmentaa konkreettisesti vain kymmenkunta pätkää vuodessa. Sellainen pesti ei sovi kaikille. Viimeinen kysymys: jos Paatelainen oli Palloliiton listalla ykkösenä alusta alkaen, miksi häneen otettiin kontakti vasta helmikuun 1. päivänä?