Kollaja-riidan venähtämistä kuvaa hyvin se, että sen ensimmäiset pioneerit ovat menneet ajasta ikuisuuteen.
Koskiensuojelulailla 1980-luvun lopulla rauhoitetun kiistan jälkeen maailma, arvot ja toimintatavatkin ovat muuttuneet.
PVO-Vesivoima Oy valitsikin tällä kertaa nykyaikaisen, avoimen, mutta kontrolloidun tiedotuslinjan. Isommille tiedotusvälineille yksipuolinen tiedottaminen on yleensä turhaa. Yllättävän hyvin voimayhtiö on silti saanut läpi sanomansa.
Julkisuuteen innokkaasti tarjoiltujen, yhtiön omien tutkimusten perusteella Kollajan rakentaminen on vaikuttanut lähes ympäristöteolta. Argumenttien perusteella allas vähentää kaasupäästöjä, tulvahaittojen torjunnalla jauhetaan rahaa ja virtaaman vähentäminen on hyväksi kalastolle.
Luontoväkeen väitteet eivät uppoa. He ovat tuominneet voimayhtiön linjan täysin ja syyttäneet sitä viranomaisrooliin asettumisesta. Suojelijoiden ja monen asukkaankin mielestä 46 neliökilometrin altaan rakentaminen jokiuoman kylkeen on puhdas raiskaus, jonka jälkeen luonto ei ole entisensä.
Kollaja-kiistan erityispiirre on myös se, että paikalliset asukkaat, jotka jäävät tällaisten hankkeiden haittojen kärsijöiksi, katsovat koko näytelmää hiljaa estradin laidalta. Mitähän tekisivät ranskalaiset?
Totuus on usein monisäikeinen, mutta ainakin yksi kova fakta kiistassa on: temppelin harjalla seisoo vahvimmin vielä vaitelias Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus.
Jos ympäristöviranomaiset toteavat loppulausunnossaan lokakuussa, että allashanke vaarantaa Natura-ohjelmaan kirjatut luontoarvot, peli on yhtä selvä kuin Vuotoksella. Päätösvalta siirtyy Brysseliin - hankkeen voi unohtaa suosiolla.