Urheilugaalassa Urheilujournalismi-palkinnon saajaksi ehdolla oleva valokuvaaja Martti Kainulainen ikuisti sunnuntain ensimmäisen tunnin aikana koskettavan hetken kamerallaan.
Raju tunnekuohu löi Robert Heleniuksen jokaisen solun läpi, kun hänet oli julistettu Helsingin Areenan kehässä ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan Euroopan mestariksi.
Heleniuksen ja hänen valmentajansa Johan Lindströmin halaukseen latautui liikutusta, helpotusta ja vilpitöntä riemua.
Viime vuosien kaikkien vastoinkäymisten jälkeen vain yhdellä asialla oli merkitystä: voitolla.
Voitolla, jota kukaan ei voinut tällä kertaa kyseenalaistaa.
Kun Helenius otteli edellisen kerran Helsingin Areenassa, hän poistui kehästä voittajana, hallussaan sama EM-vyö, joka nyt palasi hänen omistukseensa. Mutta tuolloin, vuonna 2011, EM-ottelusta jäi vain ikäviä ja kipeitä muistoja.
Olkapäävaivainen Helenius voitti tuomarien papereissa EM-ottelun, mutta tuon illan moraalinen voittaja oli Dereck Chisora. Britti hallitsi kamppailun kulkua tavalla, jonka kuuluisa Pihtiputaan mummokin ymmärsi.
Nyt Helenius ei tullut Areenan yleisön eteen vain voittamaan EM-titteliä. Hän tuli myös näyttämään, että osaa nyrkkeillä paljon, paljon, paljon paremmin kuin tuona joulukuisena iltana Chisoraa vastaan.
Ei Helenius vieläkään ollut parhaimmillaan.
Mutta sekin on ymmärrettävää. Loukkaantumiset ja taistelu entistä työnantajaa eli Sauerland-tallia vastaan ovat vaatineet veronsa.
Helenius, jos kuka, ansaitsi huippuhetkensä Areenan pauhussa. Lindströmiä halatessaan hän ei tuntenut kipua tai väsymystä – eikä todennäköisesti muistanut Sauerlandin olemassaoloa.
Hän otteli ammattinyrkkeilijän uralleen lisäaikaa. Nopea tyrmäys oli Heleniuksen tavoite, mutta 12-eräinen kamppailu palveli hänen tulevia tavoitteitaan paremmin.
Yksikään sparri ei korvaa titteliottelun maksimaalisessa painetilassa oteltuja eriä.
***
Huippu-urheilussa on tärkeintä tehdä tulosta, mutta Heleniuksen tapauksessa kannattaa kurkistaa myös EM-titteliottelun tuloksen taakse.
Jääkiekkovalmentaja Risto Dufva on kuitannut joskus oman joukkueensa voiton sanomalla, että Lukko oli paras paikallaolijoista. ”Dufvismia” voi soveltaa myös Heleniuksen ja Franz Rillin kohtaamiseen.
EM-ottelusta vetäytyneen Erkan Teperin korvaajaksi pikahälytyksellä tullut Rill hoiti oman ruutunsa ammattimaisesti. Hän kesti kehässä täyden ajan, vaikka vastassa oli maailman kovaiskuisimpana nyrkkeilijänä itseään mainostava Helenius.
Ammattilaisillan iskukavalkadin helmenä yleisön verkkokalvoille piirtyi kuitenkin Juho Haapojan koukku, joka kohdistui tunteja ennen Heleniuksen ottelua Miguel Velozon leukaan.
Helenius rakentaa uraansa nyt ”Kohti maailmanmestaruutta” -teemalla, mutta lauantain esityksen perusteella tuo tie on yhtä mutkainen ja jyrkkä kuin reitti pyöräilyn Ranskan ympäriajon klassikkoetapin Alpe d’Huez’n maaliin.
Rill löysi Heleniuksen suojauksesta hämmentävän helposti aukkoja.
Jos vastakkaisesta kehäkulmauksesta olisi mulkoillut raskaan sarjan todellinen eliitti-iskijä, kuten Tyson Fury, Vladimir Klitshko tai luotijunan suoraviivaisuudella huipulle etenevä Anthony Joshua, olisi nukkumatti yllättänyt Heleniuksen takuuvarmasti.
Euroopan mestaruudella on oma arvonsa, mutta juuri nyt Heleniuksen maailmanmestaruuspuheiden suhteen kannattaa painaa jarrua. Vaikka vain höyhenenkevyesti.
Kirjoittaja on Kalevan urheilutoimittaja.