Suomen maatalous on tiukoilla jo nyt. EU-tukien tuntuva kaventuminen olisi kohtalokasta. Aktiivitilojen määrä laski juuri alle sadantuhannen. Pohjoisessa monen kulmakunnan asuttuna pysyminen on kiinni maataloudesta.
Maatalousyrittäjiä on Suomessa vähemmän kuin koskaan itsenäisyyden aikana. Tilojen määrä laski heinäkuun alussa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tilastojen mukaan alle sadantuhannen. Elinkeinolle on kohtalokasta, mikäli EU-tuet kaventuvat tuntuvasti.
Täysi syy on kysyä muutenkin, onko oikein muuttaa minkään ammatin harjoittajan työehtoja radikaalisti kesken sopimuskauden. EU:n komissio kaavailee Agenda 2000:een aivan uusia ehtoja. Jos ne toteutuvat, ei voi puhua välitarkistuksesta, vaan selvästi uudesta linjasta. Kuitenkin lukuisat viljelijät ovat tehneet suunnitelmansa luottaen siihen, että vuoteen 2006 saakka sovittu asiakirja pätee ainakin pääpiirteissään kauden loppuun saakka.
Kaikki asiaa miettivät oivaltavat, että muutospyrkimysten taustalla on sopeutuminen vuonna 2004 edessä olevaan itälaajentumiseen. Jäseniksi pyrkivissä kymmenessä ehdokasmaassa viljelijöiden osuus väestöstä on moninkertainen EU:n nykyiseen alueeseen verrattuna. Vaikka tilat ehdokasmaissa ovat tehottomia, tuotannon määrään perustuva tuki saisi ne työntämään yhä voimaperäisemmin elintarvikkeita ennestäänkin ylituotannon hankaluuksista kärsivän unionin markkinoille.
Hakijamailla on jäsenyyden varalle roimasti tämänhetkistä suuremmat tuotantotavoitteet sekä viljalle että maidolle, vaikka ne jo nykyisin ovat omavaraisia ja osin nettoviejiäkin. Alue tuottaa viljaa 80 miljoonaa tonnia, mutta maat tavoittelevat yhteensä 110 miljoonan tonnin kiintiötä. Maitoa ne tuottavat noin 28 miljoonaa tonnia, mutta tavoittelevat yhteensä 31 miljoonan tonnin kiintiötä. Markkinahäiriön vaara on suuri.
Kun ainakin Puola, Unkari ja Tshekki kaiken lisäksi vaativat kaavaillun kymmenen vuoden sijasta vain kolmen vuoden siirtymäaikaa pääsylle täyteen tukitasoon, EU:n suuret nettomaksajat, Saksa etunenässä, varoittavat kustannusten karkaavan pilviin. Jo nykyisellään maatalous nielaisee 44 miljardia euroa vuodessa, noin puolet koko EU:n budjetista. Yritys päästä irti ylituotannosta on sinänsä aivan ymmärrettävä.
Vaikka uhat ovat kiistattomia, unionin laajeneminen on välttämätöntä, jotta Eurooppa ei jakaudu pysyvästi kahtia. Vakaa Eurooppa on koko maailman rauhanomaisen kehityksen tukipylväs. Olisi kuitenkin oikeudenmukaista, että laajentumisen hintaa maksavat kaikki osapuolet niin nykyisissä kuin tulevissakin jäsenmaissa.
Suomen maataloustuottajat joutuivat jäsenyyden alussa tyytymään jopa 50 prosenttia pudonneisiin tuottajahintoihin. Rajuin sopeutustoimin ala on alkanut päästä jaloilleen. Uusi takaisku vauhdittaisi tilojen määrän kutistumista. Moni kulmakunta tyhjenisi maatalousvaltaisilla alueilla Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Tuotannosta riippumaton tukipolitiikka karsisi kyllä viljelijöiden vieroksumaa paperisotaa, mutta tuki ilman tuloksia on ainakin suomalaiselle luonteelle vierasta. Täällä halutaan toimeentulo hyvin hoidetusta työstä. Kaiken lisäksi on epävarmaa, nostaisiko muutos tuotannon laatua vai kävisikö päinvastoin. Suomen neuvottelijoilta edellytetään jämäkkyyttä, jotta maatalous säilyy luvatulla tavalla myös unionin pohjoisimmilla viljelyalueilla.