EU:n komissio on kiinnostunut pankkien niin sanotuilla nukkuvilla tileillä olevista rahoista. Suomessa tileillä arvioidaan olevan rahaa miljoonia, jopa yli kymmenen miljoonaa euroa.
Nukkuvaksi tiliksi kutsutaan pankkitiliä, jota ei ole käytetty kymmeneen vuoteen.
Parhaillaan valtiovarainministeriö selvittää työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä, kuinka paljon nukkuvia tilejä on Suomessa ja kuinka paljon niillä on rahaa.
”Komissio on tehnyt ehdotuksen, että pankkien nukkuvat varat otettaisiin yhteiskunnan käyttöön”, kertoo valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston finanssineuvos Harry Leinonen.
Hän arvioi, että ihmisiltä jää helposti pikkusummia pankkitileille, joita he eivät käytä päivittäin. Kuolinpesistä saattaa paljastua isojakin summia, kun pankkikirja löytyy aikojen päästä tai osa pankkikirjoista jää kokonaan löytymättä eivätkä summat päädy perunkirjoitukseen.
Nykyään pankki voi lukea nukkuvien tilien rahat omiksi varoikseen. Koronmaksu asiakkaalle lakkaa kymmenen vuoden jälkeen.
Tilinomistaja tai perijä voi kuitenkin koska tahansa saada rahat itselleen, kunhan pystyy todistamaan pankille, että hänellä on oikeus kyseiseen nukkuvaan tiliin.