petri.hakkarainen@kaleva.fi
Suomalaista ruokaa ei saa enää mainostaa valtion varoin. Kotimaiset Kasvikset, Finfood ja jopa Suomen Mehiläishoitajien liitto joutuivat pikaisesti keksimään itselleen uuden nimen.
Vaikka kyseessä ei ole kansallisten symbolien täyskielto - viljelijöiden ja yritysten maksamat pakkausmerkinnät saavat jäädä käyttöön - EU:n komissio ei nosta pikamääräyksellään profiiliaan ainakaan suomalaisen kuluttajan silmissä.
EU:n markkinointisäädösten taustalla on ajatus, että julkiset tukitoimet voivat vääristää vapailla markkinoilla toimivaa kilpailua. Eli haetaan kuluttajan etua. Kuitenkin juuri kuluttaja maksaa myös yritysten mainonnan, joka nyt valtion tuen poistuessa lisääntyy.
Komissio pyrkii kirjoittamaan uusiksi suomalaisen kuluttajan ostoslistaa. Selvä enemmistö meistä haluaa syödä kotimaista ruokaa, mutta EU:n mielestä sellaista mielihalua ei sovi tukea.
EU-kansalaiseksi kaikin puolin itsensä tunteva kuluttaja joutuu kurkkua vihannestiskiltä valitessaan hankalien ratkaisujen ääreen. Jos kotimainen kurkku on hänen mielestään ihan vain paremman makuista, pitäisikö silti ottaa espanjalainen? Onko suomalaisen tomaatin osto epäuniomainen teko? Pitäisikö arpoa?
Uudet markkinointisäädökset saivat osakseen toki kannatustakin. Kilpailuviraston entinen ylijohtaja Martti Purasjoki ilahtui asiasta niin, että kiirehti antamaan lausunnon, jonka mukaan puhdas suomalainen ruoka on vain MTK:n sitkeästi hengissä pitämä myytti.
MTK:n propagandakoneistoa on onniteltava. Hyvin ovat menneet läpi tiedot suomalaisvihannesten vähäisistä torjunta-ainejäämistä ja puhtaista kasvuoloista. MTK:n pajastako lienevät peräisin myös uutiset Irlannin dioksiinilihasta ja Keski-Euroopan juustoskandaalista. Purasjoki tietänee, ovatko väitteet suomalaisen lihan salmonellattomuudestakin kukkua.
Meille on kerrottu, että lähellä tuotettu ruoka on myös ekologisempaa, kun energiaa sen kuljetukseen kuluu vähemmän kuin syötävää kaukaa rahdattaessa. Tämänkin käsityksen Purasjoki lyttää kantaansa perustelematta.
EU:sta tulevia elintarvikkeita ei tarkasteta Suomen rajalla. Virallinen Suomi luottaa siihen, että valvonta EU-maissa pelaa. On kuitenkin ymmärrettävää, että kuluttajan mielessä saattaa välillä herätä asiasta pieni epäilys. Voimmeko olla varmoja, että systeemi toimii turvallisesti aivan jokaisessa jäsenmaassa?
EU:n komissio saattaa iskeä seuraavaksi eurooppalaista yhtenäisyyttä horjuttavan luomun kimppuun. Luomuruoka jos jokinhan mielletään kotimaiseksi, eikö sellainen sovi komission mielestä. Jos virkamiesten haaveet kypsyvät päätöksiksi, kansalliset luomutunnukset saavat väistyä yhteisen EU-luomulogon tieltä.
Mallioppilaalle sopivaan tyyliin Suomi ei aikaillut mainoskiellon toteuttamisessa. EU-markkinaoikeuden asiantuntija Kai Kalima pitää menettelyä hätiköintinä ja uskoo, etteivät muut maat aio noudattaa direktiiviä yhtä ehdottomasti.
Maailman suurimpana ruuan tuottajana EU osaa pitää puolensa. Koko maailman kanssa ei haluta olla yhtä suurta ruokaperhettä. Suunnitteilla onkin direktiivi, jonka mukaan EU:n ulkopuolelta tulevissa tuotteissa pitää lukea selvästi, ettei niitä ole tuotettu EU:ssa. Maailman miljardi nälkäistäkin ovat jossain kovin kaukana.