”Millä hyvyyden määrällä terrorismi loppuu?” Näin kysyi minulta ivalliseen sävyyn eräs nettikirjoittaja keskiviikkona.
Jäin miettimään asiaa.
Kaksi ihmistä on kuollut ja kahdeksan loukkaantunut. Uhrien ja heidän läheistensä näkökulmasta Turun keskustan tapahtumat viime elokuussa ovat vääjäämättömän lopullisia. On mahdotonta vetää veitseniskuja takaisin ja perua tapahtunutta.
Teko kesti kolme minuuttia ja 465 metriä. Tapahtumien selvittäminen vaati 1391 sivua esitutkintapöytäkirjaan liitettyä materiaalia. Lukemattomia kuulusteluja, kuvia, videoita ja muita todisteita.
Ja silti, kaikesta aiheuttamastaan surusta ja järkytyksestä huolimatta teon taustalla oli vain hutera, pelonsekainen ja umpimähkäinen suunnitelma. Köyhyyttä ja surkeutta kotimaastaan karkuun lähteneen nuoren marokkolaismiehen häilyvä näkemys siitä, että Syyrian sota on myös suomalaisten vikaa.
Käsittämätön päätös, että tästä syystä yksi tai kaksi suomalaista saisi maksaa hengellään Syyrian Raqqan ilmaiskun uhrien tuskan. Että kärsimys kärsimyksestä olisi oikea hinta.
Ajatus omasta kuolemasta iskun lopuksi pelotti puukottajaa niin, että vielä hetki ennen veitseen tarttumista hän oli kertomansa mukaan taittua kaksinkerroin pahoinvoinnista. Mutta ehkä Isis kuulisi hänestä, joka kääntyi äkisti hartaaksi muslimiksi ja löysi jihadisti-imaamien vihasaarnoista elämälleen tavoitteen. Ehkä Isis ottaisi hänen päättömän veitsijuoksunsa Turun keskustassa nimiinsä ja kaikki ne viattomat uhrit.
Nostaisi hänet maailmankartalle ihmisenä, joka sentään oli olemassa. Näin hän ajatteli.
Kuluneen viikon aikana olen kahlannut läpi Keskusrikospoliisin valtavan esitutkintamateriaalin. Turun isku ja siihen johtaneet tapahtumat ovat muuttaneet käsitystäni terrorismin luonteensa.
Päätaistelu terrorismia vastaan käydään Lähi-idässä ja meille tänne kauas pohjolaan sinkoutuu vain yksittäisiä sirpaleita siellä riehuvasta sodasta. Syyrian tilanteeseen on vaikea keksiä ratkaisua.
Turun Saramäen vankilan erityssellin yksinäisyydessä istuu tällä hetkellä mies, joka vaelsi Euroopan halki Suomeen sattumanoikkujen seurauksena. Mies, jonka piti oman suunnitelmansa mukaan tappaa yksi tai kaksi ihmistä, eikä puukottaa ainakaan kymmentä.
Sekavan suunnitelman ajama surkea mies, joka ehti peloissaan enemmän kuin uskoikaan ja jonka jokainen kuolettavasti tähdätty veitsenisku olisi voinut riistää hengen kohteeltaan.
Kaikissa kansaamme traumatisoineissa joukkomurhissa varoitusmerkit eivät ole olleet niin näkyviä kuin Turun iskussa. Tappaminen ja väkivalta ovat väärin, vaikka ne itse kokisi oikeudekseen. Viime kädessä vastuu tekemisistään on aina ihmisellä itsellään.
Turun tapahtumiin liittyen löydän kuitenkin monta sattuman solmukohtaa, jossa tapahtumien asettuminen toisin ei olisi tuonut miestä koskaan Suomeen tai saanut häntä radikalisoitumaan. Oli monta tilaisuutta tarttua tapahtumien kehityskulkuun, ottaa tilanne tosissaan, pysäyttää syöpämäinen kasvusuunta yhteiskunnan ulkopuolelle ja panna vihan vahvistumiselle stoppi.
Turun veitsimies yritti kertomansa mukaan päästä Lähi-itään terroristijärjestö Isisin riveihin taistelemaan, mutta samoihin aikoihin myös haikaili normaalista elämästä Marokon maaseudulla lampaita kasvattaen. Kun nämä aikeet kariutuivat, hän päätti tappaa ihmisiä Suomessa.
Turun puukkoiskun esitutkintapöytäkirjan läpi kahlattuani katson, että pienikin määrä oikein kohdistettua hyvyyttä voisi riittää estämään tämän kaltaiset tapahtumat.
Terrorismi ei ole valtava tultasyöksevä lohikäärme, jonka edessä meidän on pakko vain alistua voimattomina. Se on ihmisyyttä, ihmisen valintoja.
Yhä useammin täällä Euroopassa terrorin syvin olemus ei ole sotilaallisen ammattitaitoisesti johdettu sota länsimaita vastaan, vaan yksittäisten omassa elämässään epäonnistuneiden yksilöiden epätoivoinen halu tulla nähdyksi osana jotakin suurempaa kokonaisuutta.
Tässä on se tappava piste pelottavassa lohikäärmeessä, johon meillä riittää voimaa iskeä miekkamme.
”Raja hyvän ja pahan välillä ei kulje ihmisten välillä, vaan heidän sisällään”, kirjailija Jari Tervo on lausunut monessa yhteydessä viime vuosien aikana.
Jos meissä on riittävä määrä hyvyyttä kumoamaan pahuus sisällämme, se riittää myös lopettamaan terrorin.
Kirjoittaja työskentelee oikeustoimittajana Lännen Mediassa.