Työmarkkinoiden suosituimpia hokemia on, että työelämässä on kyettävä sopeutumaan, muuntumaan ja muuttamaan.
Tänään tuo muutoksen hetki on henkilökohtaisesti edessä.
Yli 37 vuoden rupeaman jälkeen en enää menekään Lekatie 1:een vaan Solistinkatu 4:ään, jossa sijaitsee Kalevan uusi toimitalo.
Lekatie 1 oli aluksi Ahjotie 1, mutta Joutsensillan valmistuttua katujärjestelyt muuttuivat, jolloin Ahjotie vaihtui Lekatieksi.
Tuo muutto sujui tosi vaivattomasti. Tavalliselle työntekijälle se ei näkynyt kuin osoitteessa.
Tämänkertainen muutto on merkinnyt armotonta siivousta. Naama on saanut pölyisen ihonkuorinnan. Kädet halkeilevat kuivuuttaan. Toivottavasti uudessa toimitalossa säädöt ovat kohdallaan ja elpyminen voi alkaa.
Muuttotouhussa on tullut mieleen, olenko toteuttanut elämässäni vuosikymmenten KonMarin eli tuon japanilaisen siivousmenetelmän, jossa jäljelle jäävät vain kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät tavarat.
Silloin, kun olin nuori toimittaja, puhuttiin kommareista. KonMarista ei ollut kenelläkään tietoa, koska menetelmän keksinyt Marie Kondo ei ollut vielä syntynytkään.
Uskoisin, että siivoukseni on mennyt KonMaria pitemmälle. Roskiin tai kierrätykseen on mennyt kaikki.
Silppuriin menivät postikortit, joita ystävät ja lukijat lähettelivät nuorelle toimittajalle eri puolilta maailmaa. Nuo kortit tulivat paljon ennen Jorma Reinin laskuvarjokorttia.
Kenenkään ei siis tarvitse olla huolissaan. Niistä ei ole enää #metoo-kampanjaan.
Silppuriin menivät myös ne lukuisat kirjeet, joissa päätoimittajan toivottiin antavan minulle potkut. Syitä potkuihin oli tarjolla monia.
Edesmenneellä päätoimittajalla Teuvo Mällisellä oli aina tapana myhäillä, kun hän luovutti minulle ”hyvän veljen” lähettämän kirjeen.
Mällinen sanoi, että kirjoitus on osunut ytimeen, kun siinä ei ole oikaisuvaatimuksia vaan suora pyyntö antaa kenkää.
Potkujen sijaan päätoimittaja kannusti seuraamaan asioita samaan malliin. Siinä voi olla hyvinkin yksi syy yli 37 vuoden työrupeamaan Kalevassa.
Viime vuosina kirjeitä ei ole näkynyt. Onko kynä päässyt pahasti tylsymään?
Yhden telekopion ujutin arkistoon. Siinä nobelisti Martti Ahtisaari kieltäytyi ystävällisen kohteliaasti tavoittelemasta Oulun kaupunginjohtajuutta. Faksi tuli juhannuksena 1989.
Tuossatulin paljastaneeksi, ettei aivan kaikki ole mennyt paperinkeräykseen.
Kalevassa on kirjoitettu kaikki jo 1970-luvulta sähköisesti näyttöpäätteillä, silti arkistointi on laahannut 2010-luvulle pahasti perässä.
Niinpä Oulun asioita seuraavalle suunnaton apu on ollut oma paperiarkisto.
Itselläni oli yli 30 vuoden ajalta tallessa arkistomapeissa Oulun valtuuston ja kaupunginhallituksen toiminnasta kertovat uutiset. Oulu-aiheisia mappeja ehti kertyä yli sata.
Työkaverini painostivat olemaan yhteyksissä kaupunginarkistoon, mahtaisiko siellä kiinnostaa kattava leikekokoelma.
Yllätyksekseni kiinnosti. Mappien sisältö tiivistyi 35 arkistolaatikkoon.
Aineisto on määrä kytkeä Oulun päätösarkistoon niin, että mahdollisilla tutkijoilla on mahdollisuus nähdä, miten asiat uutisoitiin Kalevassa.
Arkistoon menivät myös vuosien ajalta Oulu: asioita, ihmisiä, taustoja -palstat, jos joku muistaa.