Kolumni

Ko­lum­ni: Pelto, trak­to­ri ja Man­sik­ki

Elämä, ihmiset ja työpaikat on pidettävä maallakin.

Kuva: Jarmo Kontiainen

Asun Nivalassa, mikä asettaa monta reunaehtoa elämään.

Auto on likimain pakko olla. Juna kun vie kaksi kertaa päivässä Ylivieskaan tai Iisalmeen. Bussilla pääsee toisinaan jonnekin.

Kaidalla polulla on syytä pysyä, eikä rikoksen uhriksikaan kannata joutua. Meillä kun ei ole enää poliisiasemaa. Lähipitäjistä saattaa partio löytyä. Käräjäoikeutta ei vuonna 2019 löydy niistäkään.

Ei kannata joutua työttömäksi. TE-toimisto on lopetettu. Mutta junalla onneksi pääsee Ylivieskaan.

Eipä toisaalta kannata olla töissäkään, ainakaan sellaisissa, joista maksetaan veronalaista palkkaa. Ei ole verotoimistoa.

Sairastaa sentään saa, kunhan sen tekee arkisin kello 8–16. Tämän jälkeen ei pääse lääkäriin naapurikaupungissakaan. Eikä juna kuljeta kauemmas. Pakko olla auto ja sen verran hyvävointisesti sairas, että pystyy ajamaan autolla Oulaskankaalle.

Mikähän lie senkin kohtalo? Tuskin siellä ainakaan synnyttää enää tulevaisuudessa saa.

”Muuta pois.”

Niin, mikäpä jottei. Työpaikka olisi Oulussakin.

Vaan jokaisella on koti jossain, ja minulla sekä 11 000 muulla se on Nivalassa. Jollain se on Sievissä, toisella vaikka Taivalkoskella.

Ja tiedättekö, kaikilla heillä on oltava oikeus ja mahdollisuus asua ja voida hyvin siellä, missä koti on. Toisinaan pitää pystyä vähän sairastamaan ja saamaan apua elämän muissa kolhuissa.

Maaseutu nähdään nykyään hyvin usein kulueränä, vaikka myös maaseudulla on tehokasta tuotantoa, innovatiivisuutta ja taloudellisesti kannattavaa toimeliaisuutta, joita on syytä arvostaa.

Samaan aikaan maailmassa eletään epävakaudessa. Miljoonat onnettomat pakenevat kodeistaan sotaa, riistoa ja toivottomuutta.

Miljoonat, miljoonat ja taas miljoonat ihmiset eivät saa päivittäin ruokaa ja juomaa.

Suomessa on maaseutu ja vahva ruoantuotantoinfrastruktuuri, joka takaa turvallisen ja maailman mittakaavassa eettisesti tuotetun ruoan suomalaisille.

Ruokapulasta kärsivässä maailmassa ruoka on paitsi huoltovarmuustekijä myös suurenevissa määrin valtaa. Suomessa ei missään olosuhteissa pidä luovuttaa tuota valtaa ja vakautta pois.

Jos nyt ajamme alas maatalousinfran, uuden pystyttäminen voi olla mahdotonta. Ainakaan sitä ei pystytä hädän tullen rakentamaan, sillä se vie vuosikymmeniä. Naapurimaa Venäjällä voi käydä katsomassa, kuinka vaivalloinen prosessi se on.

Jos Suomessa luovutaan elinvoimaisen maaseudun takaamasta ruoantuotannosta, olemme jatkossa kansainvälisillä ruokamarkkinoilla kilpailemassa leivästä ja maidosta – maailmassa, jossa väkimäärä kasvaa hurjaa vauhtia. Ruokapulan tai kriisin sattuessa rikkain saa, köyhin jää ilman.

Siksi jokaisen kynnelle kykenevän maan on paitsi oikeus myös velvollisuus tuottaa mahdollisimman suuri osa asukkaidensa ravinnosta itse.

Tämä kaikki liittyy maaseudun palveluihin. Terveyskeskukset, koulut, viranomaiset ja ihmisen elämässään tarvitsemat tukipalvelut on pidettävä sellaisessa kunnossa, ettei jokaisen kynnelle kykenevän tarvitse heti mahdollisuuden tullen karata suurkaupunkeihin pois kotoaan. Elämä, ihmiset ja työpaikat on pystyttävä pitämään Nivalassa ja Sievissäkin.

Eivät maajussitkaan sinne jää, jos kavereina ovat vain pelto, traktori ja Mansikki.