Päihdesairauksien hoitotulokset Suomessa ovat muita pohjoismaita heikommat. Ero ei johdu suomalaisten juoppojen kovasta viinapäästä tai addiktien heikkoluonteisuudesta.
Kysymys on ennen kaikkea hoitomenetelmien kehnoudesta ja vähättelevästä asenteesta.
Niin kauan kun alkoholistien ja narkomaanien hoidon ensisijainen tavoite Suomessa on päihdehaittojen ja rikollisuuden vähentäminen, niin kunnollisia tuloksia ei voida odottaakaan. Jos tavoitteeksi asetettaisiin sairaudesta toipuminen, tilanne muuttuisi.
Tavoite pelkkien haittojen vähentämisestä on sama kuin käsien nostaminen ylös itse sairauden hoitamisessa. Se on harkittu myöntö, ettei parhaisiin hoitotuloksiin edes yritetä päästä. Päihdehoidosta on tullut yhdenlaista saattohoitoa.
Valitettavan monen kohdalla se toteutuu sellaisena aivan konkreettisesti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kolme neljästä alkoholiin liittyviin syihin kuolleista on ollut yhteydessä erikoissairaanhoitoon vähintään kerran 5-10 vuotta ennen kuolemaansa. Perusterveydenhuoltoon on ollut yhteydessä neljä viidestä.
THL:n mukaan tieto on ehkäisevän päihdetyön kannalta ”hyödyllinen”, koska se osoittaa, että ongelmakäyttäjien juomiseen on mahdollista puuttua.
Tiedon pitäisi todellisuudessa olla ennalta ehkäisevän päihdetyön kannalta ”hälyttävä”, koska ongelmakäyttäjien juomiseen ei ole puututtu, eikä monia alkoholikuolemia ole voitu estää.
Mikään ei takaa, että ennalta ehkäisevä päihdetyö toimisi vastaisuudessa paremmin.
Suomessa arvioidaan olevan 200 000–500 000 päihderiippuvaista. Suuri haarukka johtuu arvioijasta. Olipa tautia sairastavien määrä mikä tahansa tuolta väliltä, niin kysymys on epäilemättä kansansairaudesta.
Vakava kysymys kuuluu: Onko minkään muun kuolemaan johtavan sairauden hoito järjestetty yhtä heikosti kuin päihderiippuvuuden? Ovatko minkään muun kansansairauden hoitotulokset yhtä heikot? Vähätelläänkö minkään muun sairauden hoidossa vaihtoehtoisten hoitojen tuloksia enemmän?
Ja vielä: suhtautuuko osa lääkärikunnasta edelleen johonkin muuhun vakavaan diagnosoituun sairauteen ”itse aiheutettuna ongelmana”?
Jo tässä vaiheessa on tietenkin aiheellista tuoda esiin myös se tosiasia, että kaikki päihderiippuvaiset eivät suinkaan halua sellaista hoitoa, joka mahdollistaa sairaudesta toipumisen, koska se edellyttää täysraittiutta.
Mutta niille, jotka haluavat päästä eroon päihteistä ja toipua, pitäisi olla mahdollisuus valita sellainen hoitopaikka, jossa tavoiteltuun hoitotulokseen pääseminen on mahdollista. Tätä mahdollisuutta yhteiskunta ei toistaiseksi pysty tarjoamaan.
Se ei pysty tarjoamaan myöskään päihdehuoltolain velvoittamaa hoitoa ja hoitoon osallistumista päihderiippuvaisen läheisille vaikka päihdesairas sairastuttaa lähes aina useita läheisiään. Kyselytutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaista on kohdannut alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia lähipiirissään.
Lain edellyttämästä velvollisuudesta tarjota hoitoa myös päihdesairaan läheisille ei usein kerrota sen enempää läheisille kuin päihdesairaalle itselleenkään.
Alkoholistien ja muiden päihdesairaiden läheisistä liki puolet kokee, etteivät he saa riittävää apua itselleen.
Puolet heistä on myös sitä mieltä, ettei riittävää apua ole tarjolla myöskään päihdesairaalle. Ja niistä, jotka ovat saaneet apua, vain 20 prosenttia sanoo avusta olleen hyötyä (Lääkärilehti 28.1.2019).
On myös olemassa lukuisia esimerkkejä siitä kuinka päihdehoitoa suunnitteleva ja pitkälti siitä päättävä viranomainen, esimerkiksi päihdehoitaja, varoittaa hakeutumasta sellaiseen hoitoon jossa myös läheisillä on rooli. Hän pitää sitä ”liian vaativana”.
Vallalla on hoitosuuntaus, jonka tarkoitus on vähentää päihdehaittoja. Käytännössä tämä tarkoittaa tavoitetta päihteiden käytön vähentämiseksi.
Päihderiippuvaisen kohdalla kohtuukäytön tavoite on kuitenkin toipumisen kannalta mahdoton. Hetkellisesti se voi joissakin tapauksissa onnistua.
Avohoito ensisijaisena ja lääkitykseen perustuvana hoitona on kaunis ajatus, mutta raitistumiseen se johtaa ani harvoin. Avohoito tarkoittaa usein päihdesairaan riiputtamista ”löysässä hirressä” lääkityksen ja repsahtamisien kierteessä.
Raittiuteen tähtäävään hoitoon hän ei läheskään aina ehdi ennen kuolemaa.
Raitistavaa lääkettä tai kirurgin veistä ei ole olemassa, joten vertaistuen sisältävien toipumiskeskeisten hoitojen ottaminen ensisijaisiksi parantaisi oleellisesti hoitotuloksia.
Pentti Väistö on Unkarissa asuva vapaa toimittaja, joka seuraa päihteiden käyttöön liittyvää keskustelua Suomessa.