– Hyvää ramadania, ethän rääkkää itseäsi!
Tällaisen viestin saan Suomesta. Enhän toki, vastaan, teen tämän taiteen vuoksi, pitäähän minulla olla jotain, josta kirjoittaa.
Vaikka olen asunut pari vuotta Ammanissa, tänä vuonna kokeilen paastoamista ensimmäistä kertaa. Minun motiivini ovat enemmänkin sosiaaliset ja yhteisölliset kuin uskonnolliset. Haluan kärsiä yhdessä muiden kanssa.
Muistan erään ulkomaalaisen rouvan kommentin oleskeluni alkuajoilta:
– Kannattaa itsekin paastota, niin kestää paremmin koko yhteiskunnan elämänrytmin muutoksen. Päivisin ei voi tehdä mitään, joten on parasta muiden mukana valvoa yöt ja nukkua päivät.
Ammanissa paastoaika on tähän aikaan vuodesta 15 tuntia.
Herään kello 4.15, juuri kun minareetista kaikuu aamun rukouskutsu. Syön jugurttia, taateleita ja juon vettä. Sitten painun takaisin nukkumaan.
Seitsemältä teen eväsrasiat lapsille ja lähetän heidät kouluun ja tarhaan.
Jo kello 8.30 alkaa harmittaa. Vatsa on kuin tyhjä kuoppa. Pääkoppani on ruuvi, joka pikkuhiljaa kääntyy kireämmälle.
Kuvittelen eteeni ison maitokahvin ja kanelipullan. Aamupäivä kuluu arkiaskareissa. Pyykki kuivuu Ammanin kuumassa tuulessa. Saan muuta ajateltavaa, kun irrotan päiväpeittoon juuttunutta pikkukärpästen parvea.
Paasto kuin sauna
Puoliltapäivin alan valmistaa pitsaa koulusta tuleville lapsille. En voi maistaa raaka-aineita. Inshallah, jos jumala suo, siitä tulee herkullista. 8-vuotias koululainen ei ole koskenut eväisiinsä:
– Kukaan muukaan ei halunnut syödä.
Sovimme, että hän syö pitsaa ja paastoaa sitten taas loppupäivän. Tänä vuonna ramadan on hankalaan aikaan. Kouluissa on loppukokeet ja pitäisi jaksaa tehdä läksyjä.
Ihmiset opettelevat paastoamista pienestä pitäen. Aikuiset ovat jo niin tottuneita, että he selviävät paastosta ilman ongelmia.
Voisin verrata sitä suomalaiseen saunaan. Sehän on aika erikoinen ilmiö: koko kansakunta kiipeää lauteille nauttimaan kuumasta. Jokainen osaa saunoa, koska on tehnyt sitä pienestä pitäen. Jos tulee huono olo, saunominen keskeytetään ja mennään vilvoittelemaan.
Hermot kiristyvät liikenteessä
Iltapäivällä vaivun suloiseen uneen kuopuksen päiväunien viereen. Ilman kofeiinia nukun sikeästi kuin lapsi. Kun herään, suu on kuiva. Itse asiassa koko ihminen on kuin rapsakkaasti kuivunut polttopuun kalikka. Ihoa kiristää ja silmiä kirvelee.
Ensimmäisen viikon aikana ei kannata lähteä liikenteen sekaan temppuilemaan. Kuljettajat käyttäytyvät arvaamattomasti ilman kofeiinia ja nikotiinia. Illalla juuri ennen auringonlaskua kadut ovat hengenvaarallisia. Nälkä painaa jokaisen auton kaasupolkimen pohjaan asti.
Koko perhe kokoontuu anoppilaan. Katamme pöydän yhdessä. Rukouskutsu kuuluu kello 19.25. ja silloin on lupa nostaa vesilasi huulille. Kun nielen kuumaa keittoa, minua alkaa itkettää.
Olen niin kiitollinen siitä, että minun ei oikeasti tarvitse nähdä nälkää.
